Naiskaksikko asuu yhdessä 12 neliön huoneessa - ilmiriidasta nettihitti

30.09.2016 11:15 - Senni Loikala

Nainen löysi hänen kämppiksensä hänestä nettiin kirjoittamat ilkeät tekstit, jotka koristavat nyt asuntolan seinää.

Jessica ja Nikki ovat nuoria amerikkalaisnaisia, jotka aloittivat opiskelun samassa lukiossa. Naiset eivät tunteneet toisiaan entuudestaan ja heidät pistettiin asumaan samaan asuntolaan. Siellä he jakoivat yhteisen, 12 neliömetrin kokoisen huoneen.

Yhteiselo jaetussa huoneessa kiristi naisten hermoja, ja pian Nikki päätti purkaa tuntojaan Twitterissä. Hän ei ilmeisesti tullut ajatelleeksi, että julkiset kirjoitukset saattaisivat päätyä myös kämppiksen silmien eteen. 

Julmia tviittejä tulostettu asuntolan seinälle

Kämppistilanteeni on kuin kauhutarina. Jos ette usko, kysykää Brittiltä”, luki yhdessä tekstissä.

 ”Olen allerginen kämppikselleni”, Nikki kirjoitti toisella kertaa.

Britt sanoi, että voisimme jakaa saman huoneen ensi vuonna, ja itken onnesta kuvitellessani, että saisin asua kivan kämppiksen kanssa”, luki kolmannessa tviitissä.

On kulunut kaksi viikkoa ja inhoan kämppistäni jo nyt”, Nikki jatkoi sopan keittämistä.

Pian Jessica eksyi lukemaan hänestä kirjoitetut ilkeät tviitit. Jessica päätti osoittaa mieltään tulostamalla tviitit ja kiinnittämällä ne asuntolan seinälle. Hän otti kuvan kirjoituksista seinällä ja julkaisi sen tällä viikolla Twitterissä, jossa tviitti on saanut yli 310 000 tykkäystä vain muutamassa päivässä.

Uskotko, ettei tunnelma ole ainakaan katossa näiden naisten yhteisessä huoneessa? Katso nettihitiksi noussut tviitti alta.

Lue myös: Kämppiksen seksielämä ja pullistuneet maitopurkit: 10 asiaa, joita et taatusti ikävöi kimppakämpistä

Lue myös: Savolaismiehen bilekutsu leviää Facebookissa – 10 000 vierasta tuhoaa kämpän?

Lue myös: Huh, mitä kepposia - katso kuvagalleria kämppäkavereiden julmista piloista

Kilpailut

Uusimmat