Kuva: Fotolia

Miksi miehet haluavat anaaliseksiä? 7 perustelua miehen suusta

16.03.2017 20:15 - Anna Hopi

Yksi syy anaaliseksin haluamiseen saattaa olla vaihtelunhalu.

Seksuaalisuus on yksilöllinen asia ja ihmiset jakavat pedissä eri mieltymyksiä. Naiset ihmettelevät usein sitä, miksi miehet fantasioivat anaaliseksistä. Aiheeseen liittyviä pornoelokuvia tehdään esimerkiksi lukemattomia joka vuosi.

Monet naiset pohtivat keskenään sitä, pitäisikö heidän antaa poikaystävälle tai aviomiehelle anaaliseksiä, kun toinen sitä haluaa.

Itse seksikokemus jakaa mielipiteet. On olemassa niitä naisia, jotka pitävät anaaliseksistä, ja saavat siitä nautintoa. Kuitenkin suuri osa anaaliseksiä kokeilleista naisista pitää kokemusta epämiellyttävänä, eikä halua toistaa sitä.

Siltikään kysymys "miksi miehet kaikkialla haluavat anaaliseksiä?" ei ole saanut kattavaa vastausta.

Nyt Your Tango -verkkojulkaisun miespuolinen kirjoittaja David Ley on kirjoittanut oman mielipiteensä aiheesta.

Hän sanoo, että heteroseksuaalinen anaaliseksi on ollut suosittu jo tuhansia vuosia. Ympäri maailmaa on löytynyt vanhaa taidetta, jossa on kuvattuna miehiä ja naisia anaaliseksiaktissa.

1950-luvulla anaaliseksiä harrasti vähemmän kuin 15 prosenttia populaatiosta. Nykyaikana kolmasosa miehistä on ilmaissut seksuaalisuuttaan näin, ja hieman pienempi osa naisista on tehnyt samoin. Anaaliseksi on Leyn mukaan seksiaalisesti enemmän aktiivisten parikymppisten juttu.

(kuva: Fotolia)

Hän paljastaa alla seitsemän miesnäkökulmaa siihen, miksi anaaliseksi on miesten mieleen.

1. Miehet ovat kiinnostuneita vaihtelusta sänkypuuhissa.

2. Miehet uskovat, että naiset, jotka suostuvat anaaliseksiin, ovat seikkailuhenkisempiä, rennompia ja saavat helpommin orgasmin.

3. Miehet tietävät, että anaaliseksi ei välttämättä satu, jos esileikistä ja naisen kiihottumisesta pitää hyvän huolen.

4. Monille miehille ja naisille seksi nähdään "lahjana", jonka nainen antaa. Tällöin anaaliseksi on miehelle iso lahja, koska kaikki eivät tähän suostu.

5. Jotkut näkevät miehen ja naisen välisen anaaliseksin dominoimisena. Porno korostaa tätä ajatusta, koska monissa pornoelokuvissa mies saattaa saada oraaliseksiä naiselta sen jälkeen, kun kun pari on harrastanut anaaliseksiä. Kyse on miehisestä fantasiasta, joka on nähty myös naista alentavana.

6. Anaaliseksi nähdään vähemmän intiiminä kuin seksi, jossa penis menee vaginaan. Yllättävän moni ei pitä anaaliseksiä "oikeana seksinä".

7. Anaaliseksi nähdään tabuna, joka pitää rikkoa. Aikaisemmin oraaliseksillä oli sama asema, nyt se on nykypäivää.

Lähde: Your Tango.

Lue myös: Miten tärkeää seksi naisille on? Tutkimus selvitti

Lue myös: 10 askelta onnistuneeseen peppuseksiin

Kilpailut

Uusimmat