Kuva: Fotolia

Mikä ikäryhmä pettää useimmin? Tutkimus selvitti

12.07.2017 07:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Pettämiselle on olemassa monenlaisia syitä.

Tuore tutkimus selvitti ikäryhmän, joka pettää puolisoaan useimmin. Tulos saattaa yllättää, sillä sen mukaan eniten pettävät yli 55-vuotiaat.

Tutkimuksessa todettiin, että 20 prosentilla yli 55-vuotiaista oli ollut parisuhteen ulkopuolinen suhde. Sen sijaan nuoremmilla luku jäi noin 14 prosenttiin.

Tutkimuksessa osallistujien piti vastata kysymykseen siitä, ovatko he koskaan harrastaneet seksiä muun kuin oman kumppanin kanssa. Vastauksia koottii yhteen vuodesta 1991 aina vuoteen 2016.

Tulosten mukaan vuonna 2004 yli 55-vuotiaat ilmoittivat aiempaa useammin pettäneensä. Näytti myös siltä, etät suurin osa vieraaseen petiin päätyneistä oli ollut naimisissa 20-30 vuotta.

- Ihmiset pettävät monista syistä, joten on vaikea sanoa, miksi vanhemmat pettävät enemmän kuin milleniaanit. Huomasimme kuitenkin, että usein pettämiseen liittyy jokin mullistus. Toinen pettää hakeakseen varmistusta sille, että on edelleen viehättävä, joku selvitäkseen ikäkriisistä, toiselle perheen sisällä tapahtuvat muutokset johtavat pettämään, tutkija Barbara Bloomfield kertoo.

Bloomfield kehottaakin miettimään tarkkaan sitä, miksi pettää. Tekeekö sen todistaakseen itselleen olevansa edelleen viehättävä? Vai johtuuko se oman suhteen seksitottumusten muuttumisesta?

- On tärkeää, että tiedostaa syyt. Se auttaa välttämään samanalaisen käytöksen myöhemmissä suhteissa.

Lue myös: Henkinen pettäminen satuttaa enemmän kuin fyysinen - tunnista merkit ajoissa

Lue myös: "Pettäminen houkuttaa jälleen" - 7 miestä kertovat syyt, miksi uskovat avioliittonsa päättyvän

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat