Kuva: Fotolia

13 tekoa, jotka voivat paljastaa rakastumisen ennen tunteiden tunnustamista

31.07.2017 22:45 - Emmi Moilanen

Rakastunut ihminen tekee usein kaikkensa, että saa kumppaninsa vaikealla hetkellä paremmalle tuulelle.

Ihastuminen saa aikaan kutkuttavan tunteen vatsanpohjaan ja ihastunut henkilö saattaakin usein pohtia, tunteeko deittikumppani samoin. Kun deittailu vakavoituu seurustelusuhteeksi, seuraava iso askel kohti yhteistä tulevaisuutta on rakkauden tunnustaminen kumppanilleen. Vaikka ihastumisen tunteista olisikin puhuttu jo avoimesti, rakkauden tunnustukset voivat astua kuvioon vasta paljon myöhemmin.

Though Catalog kokosi yhteen ne pienet mutta merkitsevät teot, jotka voivat kieliä rakastumisesta jo ennen tunteiden tunnustamista.

Teot, jotka kertovat rakkaudesta:

1. Saat kumppanisi kiinni siitä, että hän katselee sinua yhä useammin ja pidempään kuin aiemmin.

2. Kumppanisi haluaa, että tutustut hänen perheeseen ja ystäviinsä.

3. Hän tekee suunnitelmia kanssasi pitkälle tulevaisuuteen.

4. Hän haluaa viettää suurimman osan vapaa-ajastaan kanssasi.

5. Hän rakastaa viettää helliä hetkiä kanssasi.

6. Hän jopa sietää kanssasi illat romanttisten elokuvien parissa.

7. Hän haluaa tietää mielipiteesi asioihin ja arvostaa todella sitä, mitä sanot.

8. Hän ei epäröi ottaa sinuun yhteyttä ensimmäisenä.

9. Kun olet surullinen, hän tekee kaikkensa, että saa sinut paremmalle tuulelle.

10. Seksi alkaa tuntua välillänne paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

11. Hän kannustaa sinua saavuttamaan tavoitteesi ja suurimmat unelmasi.

12. Kumppanisi muistaa jopa ne pienet asiat, jotka olet kertonut hänelle.

13. Hän ei koskaan luovuta, vaan on valmis näkemään paljon vaivaa parisuhteenne eteen.

Lue myös: Miltä rakkaus tuntuu? Asiantuntijat kertovat

Lue myös: Merkit, jotka kertovat, että ette ole valmiita muuttamaan yhteen

Lähde: Though Catalog

Kilpailut

Uusimmat