Kuva: Fotolia

Eikö hän ole päässyt vielä yli entisestä kumppanistaan? 3 varoittavaa merkkiä paljastavat

09.09.2017 13:15 - Senja Rapila

Ensimmäinen varoittava merkki on, että hän yrittää jatkuvasti todistella päässeensä yli suhteesta.

Mitkä ovat hälyttäviä merkkejä siitä, että kumppanisi ei ole päässyt vielä yli entisestä suhteestaan? Milloin kannattaa miettiä, kannattaako suhteesta ottaa itse takapakkia? Voit lukea Elite Daily -julkaisun kertomat merkit alapuolelta.

1. Hän kertoo jatkuvasti, ettei ikävöi entistä kumppaniaan.

Jos joku todistelee jatkuvasti sinulle sitä, ettei ole kiinni entisessä suhteessaan, sitä hän mitä todennäköisimmin on. Jos hän olisi unohtanut entisen suhteensa ja kumppaninsa, eikä hän kantaisi mitään kaunaa, miksi hänellä olisi tarve todistella sitä?

Jos hän puhuu sinulle jatkuvasti ohimennen entisestä suhteestaan, ehkä hän käyttää sinua pelkästään laastarina ja terapeuttina. Muista siis oma arvosi, äläkä riko sydäntäsi yksipuolisessa suhteessa.

2. Hän ei ajattele sinun tarpeitasi.

Eikö hän halua julkistaa suhdettanne, vaikka sinä haluaisitkin? Onko sinulla sellainen tunne, että hän pitää sinut mahdollisimman salassa? Ehkä hän kaipaa entistä kumppaniaan, eikä halua paljastaa julkisesti sen vuoksi sitä, että deittailee ketään.

Jos hän ei ole päässyt yli entisestä kumppanistaan, hän ajattelee pelkkää omaa etuaan.

Kun pariskunnalla on terve, rakastava suhde, he huomioivat kumppaninsa tarpeet ja huolet ja keksivät niihin yhdessä ratkaisuja. Terveessä suhteessa kumppani laittaa oman rakkaansa tarpeet omiensa edelle, ja tämä on molemminpuolista.

3. Hän haluaa, että poistat tekemäsi julkaisun, missä te molemmat olette.

Tämä on suurin varoitusmerkki. Mikäli olet lisännyt suloisen kuvan teistä nettiin tai olet merkinnyt hänet Facebook-julkaisuun, ja hän pyytää sinua poistamaan sen, kertoo se salailun tarpeesta. Miksi hän ei halua, että muut näkevät hänen olevan kanssasi?

Ehkä hän ei halua tehdä entistä kumppaniaan mustasukkaiseksi, joka kielii siitä, ettei hän ole vielä päässyt yli entisestä suhteestaan.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Onko hän aidosti rakastunut sinuun? Merkit, jotka kielivät suurista tunteista

Lue myös: Flirttailun ammattilaiset paljastavat tehokkaimmat vinkit, jotka toimivat - kokeile

Lue myös: Haluatko kestävän parisuhteen? Ota haltuun rakkaustutkijan käytännölliset vinkit

Kilpailut

Uusimmat