Kuva: Fotolia

Miten vakoilla uutta tuttavuutta netistä mahdollisimman tehokkaasti? 8 keinoa

16.10.2017 13:45 - Iiro Myllymäki

Instagramin tutkimisen lisäksi kannattaa hyödyntää myös Googlen kuvahakua.

Sosiaalinen media on tehnyt ihmisten stalkkaamisesta ennätyksellisen helppoa. Jos olet sopinut treffit vaikkapa uuden Tinder-matchisi kanssa, haluat luultavasti ottaa kunnolla selvää, millainen tyyppi on kyseessä. Toki viestittely kertoo jo paljon, mutta silti stalkkaamisen houkutusta on hankala vastustaa. Elite Daily -sivusto on listannut tapoja, joilla tulevan treffikumppanin some-vakoilun voi hoitaa mahdollisimman tehokkaasti.

Katso hänen Instagraminsa

Monissa deittisovelluksissa profiiliinsa voi linkata oman Instagram-profiilin. Näin ollen Instagram-tilin löytäminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja kuvien tarkka syynääminen voi alkaa.

Muista myös kuvat, joihin hänet on merkitty

Instagram-stalkkausta ei tule jättää vain niihin kuviin, jotka hän on itse ladannut. Muista myös tarkistaa kuvat, joihin hänen kaverinsa ovat hänet merkinneet. Nämä kuvat löytää Instagram-profiilin oikeasta laidasta.

Tutki, keitä hän seuraa

Instagramista voit katsoa, keitä tuleva treffikumppanisi palvelussa seuraa. Tämä kertoo parhaimmillaan todella paljon hänen mielenkiinnonkohteistaan. Twitterissä voit puolestaan katsoa seurattujen tilien lisäksi myös, mistä twiiteistä hän on tykännyt.

Etsi hänet Facebookista

Vanhaa kunnon Facebookia ei saa unohtaa. Sinun ei välttämättä tarvitse tietää deittisi sukunimeä löytääksesi hänet Facebookin syövereistä. Jos hänen deittisovellusprofiilissaan on tiedot esimerkiksi hänen koulustaan, työpaikastaan tai asuinpaikkakunnastaan, syötä nämä tiedot Facebookin hakukenttään. Kun olet suorittanut haun, pystyt vielä suodattamaan tuloksia tarkemmiksi.

Käytä hyväksesi yhteisiä kavereitanne

Jos et onnistunut löytämään etsimääsi tyyppiä Facebookista mutta tiedät, ketkä yhteiset kaverinne ovat, olet onnekkaassa asemassa. Voit mennä katsomaan näiden yhteisten kaverienne kaverilistaukset, jos niitä ei ole piilotettu. Etsi sitten näistä kaverilistauksista oikeannimistä tyyppiä, jotta pääset käsiksi himoittuun Facebook-profiiliin.

Käytä Googlen kuvahakua

Googlen kuvahaussa voi hakea tuloksia paitsi kirjoittamalla tekstiä hakukenttään, myös kuvan perusteella. Voit siis ottaa kuvakaappauksen esimerkiksi tulevan treffikumppanisi Facebook-profiilikuvasta ja hakea tällä kuvalla tuloksia. Tämä onnistuu klikkaamalla kuvahaussa kamera-ikonia ja syöttämällä kuva sitä kautta. Tämän jälkeen Google kertoo, missä muualla kyseinen kuva esiintyy. Kenties tätä kautta löydät kuvan hänen työpaikkansa sivulta tai jos kyseessä on vaikkapa keikkaileva muusikko, hänen kuvansa voi ponnahtaa esiin jostain musiikkiblogista.

Ota selvää hänen käyttäjänimestään ja etsi profiileja sen perusteella

Facebook-profiilista saat selville ihmisten yleiset netissä käyttämät käyttäjänimet. Tämä löytyy, kun menet tyypin profiiliin ja katsot sivun URL-osoitetta. Etsi sitten kyseisen ihmisen profiileja tällä käyttäjänimellä, ja saatat löytää profiileja vaikkapa Tumblrista, Pinterestistä tai Redditistä.

Luo feikkitili LinkedIniin

LinkedIn-palvelusta pääset selvittämään ihmisten työhistoriaa. Parhaat hyödyt saat irti, jos olet kirjautunut palveluun sisään. Muista kuitenkin, että LinkedInissä käyttäjä näkee, kuka hänen profiilissaan on vieraillut. Jos ja kun siis haluat tehdä stalkkaamisesi salaa, kannattaa luoda feikkitili feikkisähköpostiosoitteella. Tällöin et jää kiinni, ja tämähän on onnistuneen stalkkauksen edellytys.

Lue myös: Miehet paljastavat rehellisesti epätoivoisimmat iskuyrityksensä: "Olin kasvissyöjä 18 kuukautta"

Lue myös: Flirttaile tehokkaasti, mutta ei liian päällekäyvästi - katso helpot vinkit ihastuksen valloittamiseen

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat