Kuva: Shutterstock

8 asiaa, joita ei koskaan tulisi sanoa tekstiviestissä - katso

19.06.2018 19:30 - Elisa Jalasjoki

Esimerkiksi selittelyt ja anteeksipyynnöt tulisi jättää välistä.

Tuntuuko, ettei asioiden selvittely tekstiviesteillä onnistu? Tuntuuko, että viestejä lähettäessä asiat helposti vääristyvät ja muuttuvat hankaliksi, päättyen usein lopulta jopa riitaan? Siihen on syynsä, väittää Psychology Today -sivusto. 

Sivustolla julkaistu lista nostaa esiin kahdeksan sellaista teemaa, joita ei koskaan tulisi käsitellä tekstiviesteissä, sillä ne aiheuttavat helposti vain kitkaa ja väärinkäsityksiä. Yhtenä keskeisenä nyrkkisääntönä sivuston mukaan tulisi pitää sitä, että kaikista tärkeistä asioista tulisi keskustella ainoastaan kasvokkain, tekstiviestien sijasta. 

Mitä nämä kahdeksan "kiellettyä" teemaa sitten ovat, sen pääset lukemaan alta. 

1. Valitukset

Tekstiviestejä lähetettäessä vastapuolen ei ole mahdollista kuulla ääntäsi tai lukea kasvojesi ilmeitä, mistä syystä viestisi todellinen merkitys saattaa usein jäädä toiselle epäselväksi. 

2. Solvaukset

Kukaan ei halua kuulla solvauksia, saati lukea niitä. Tyypillisiä ikäviä toteamuksia ovat muun muassa lausahdukset kuten: "Arvasin että tulet myöhässä", tai "tuo on niin tyypillistä sinulle". 

3. Selitykset ja anteeksipyynnöt

Kasvotusten kykenet selittämään paremmin mitä pyydät anteeksi, miksi jotakin tapahtui tai mistä syystä olet vihainen. Esimerkiksi anteeksipyyntö tuntuu selkeästi merkityksellisemmältä kasvotusten, kuin viestillä.

4. Kysymykset toisen käytöksestä

Anna vastapuolelle mahdollisuus selittää omaa käytöstään ennen kuin hyökkäät häntä vastaan omin syytöksinesi. 

5. "Uutispommit"

Älä koskaan lähetä kumppanillesi teksitiviestillä esimerkiksi sellaista tietoa, että haluaisit erota tai tapailla myös muita.

6. Vaikeat aiheet

Tekstiviestejä ei kehitetty siksi, että vaikeista asioista voitaisiin keskustella, vaan lähinnä siksi, että yhteydenpito nopeutuisi ja helpottuisi. 

7. Henkilökohtaiset tiedot

Alastonkuvat, salasanat, pankkikortinnumerot - lista on loputon. Tärkeää on muistaa se, että hakkerit voivat saada käsiinsä tietoa mistä tahansa asiasta, mitä tahansa kanavaa pitkin. 

8. Salaisuudet

Kuka tahansa voi napata kuvakaappauksen viestistä ja lähettää sen eteenpäin. Salaisuudet eivät koskaan ole puhelimella, (tai millään muullakkaan älylaitteella) turvassa. 

Tärkeää onkin sivuston mukaan opetella olemaan lähettämättä viestiä. Huolimatta siitä kuinka harmistunut tai kiukkuinen olisit, säästä tilanteen selvittely sellaiseen tilanteeseen, jossa olette kasvotusten. Konfliktitilanteet saattavat tuntua yllättävänkin helpoilta silloin, kun ne selvitetään yhdessä, ei erikseen. 

Lue myös: Mies kyllästyi tekstiviestejä urkkivaan anoppiin - löi jauhot suuhun nerokkaalla tavalla

Lue myös: Älä anna jännityksen voittaa - 5 neuvokasta lausetta, joilla käynnistät keskustelun ihastuksesi kanssa

Lähde: Psychology Today 

Kilpailut

Uusimmat