Kuva: Shutterstock

Vaatimukset, jotka tulisi uskaltaa esittää tuoreessakin parisuhteessa - terapeutit neuvovat

21.08.2018 15:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi oman ajan tarpeesta tulisi pystyä tuoreessakin suhteessa keskustelemaan avoimesti.

Vaikka yritykset kontrolloida kumppania eivät tee parisuhteelle hyvää, omia mielipiteitään ja tarpeitaan ei kuitenkaan tulisi täysin pantata itsellään. Bustle haastatteli asiantuntijoita ja kysyi, millaisia vaatimuksia terveessä ja tasapainoisessa parisuhteessa tulisi esittää omalle kumppanilleen.

”Haluan seurustella kanssasi, enkä tapailla muita”

Jos olet jo tapailunne alusta saakka ollut varma, mitä haluat suhteeltanne, asia on hyvä ilmaista jämäkästi kumppanille.

- Jos kumppanisi ei ole samaa mieltä sitoutumisesta kanssasi, on todennäköistä, että kannattaa siirtyä eteenpäin, psykiatri Susan Edelman huomauttaa.

“Teen jotakin muuta, jos et nosta katsettasi puhelimesta”

- Vaatimukset ovat myös keino asettaa rajoja, terapeutti Jordan Pickell kertoo.

- Kyse on siitä, että tiedät mitä haluat ja ansaitset. Kerro kumppanillesi, mitä et ehdottomasti hyväksy, hän jatkaa.

“Sanasi saivat minut surulliseksi, ole kiltti äläkä toista niitä enää”

Jos kumppanin käytös saa sinut jatkuvasti pettyneeksi, on hyvä pysähtyä myös itse miettimään, millainen käytös tosiasiassa pahoittaa mielesi. Rakentavan keskustelun perusta on se, ettei toista lähde syyllistämään välittömästi.

- On terveempää aloittaa kertomalla siitä, mitä tunnet, jotta kumppani tietää sinun kärsivän, psykiatri Laura Dabney kertoo.

“Minuun sattuu, kun viestittelet eksäsi kanssa”

Bustlen artikkelissa todetaan, että useimmissa parisuhteissa on niin sanottuja harmaita alueita, joilla liikkuminen saattaa pahoittaa kumppanin mielen.

- Joskus testaamme toistemme rajoja, joten vaatimusten asettaminen vahvistaa niitä, Lauryn Huang toteaa.

“Meidän ei tarvitse viettää kaikkea aikaa yhdessä, jos oikeasti haluamme tehdä jotain muuta”

Joskus vaatimusten tekeminen koskettaa myös omaa käytöstä. Oman ajan tarvetta ei tulisi laiminlyödä parisuhteessa, eikä yhteistä aikaa pidä viettää kotisohvalla vain tottumuksen vuoksi.

- Ajattele tätä myös omasta hyvinvoinnistasi huolehtimisena, sillä kyse ei ole yrityksestä kontrolloida kumppania. Ilmaiset asian, koska haluat huolehtia myös omista tarpeistasi, psykoterapeutti Karen Koenig kertoo.

”Meidän tulisi alkaa säästää rahaa”

Raha-asiat saattavat olla pulmallisia parisuhteessa erityisesti silloin, jos osapuolet ovat erimieltä siitä, kuinka paljon rahaa pitäisi säästää vai tulisiko niin tehdä lainkaan.

- Se, miten ilmaiset asian on tärkeintä. Jos aloitat asiasi rakastavasti mutta päättäväisesti, lopputulos on todennäköisesti parempi, Edelman ohjeistaa.

Lue myös: Lauseet, joilla ehkäiset riidat parisuhteessa - oletko jo kokeillut?

Lue myös: Onko parisuhde muuttunut tylsäksi? 6 vinkkiä ongelman ratkaisemiseksi

Lähde: Bustle

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat