Kuva: Shutterstock

Lupaukset, jotka jokaisen pariskunnan kannattaa tehdä - lujittaa suhdetta huomattavasti

31.12.2018 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Uusi vuosi kannattaa aloittaa uudenlaisella asenteella.

Uusi vuosi kolkuttelee jo oven takana. Vuoden vaihtuessa monilla on tapana tehdä erilaisia lupauksia oman elämänsä suhteen.

Yksittäiset lupaukset ovat hyviä, mutta on myös olemassa sellaisia, joita jokaisen pariskunnan kannattaisi toisilleen luvata.

Esimerkiksi enemmän aikaa ilman teknologiaa ja vähemmän riitoja. Siinä lienee jo sellainen kombo, joka varmasti vahvistaa suhdetta.

Mutta mitä muuta on hyvä luvata?

1. Tehkää yhdessä asioita, myös arkena. Kokatkaa, lenkkeilkää tai käykää elokuvissa. Pääasia on, että vietätte aikaa yhdessä säännöllisesti.

2. Menkää yhdessä kuntosalille tai pelaamaan vaikka tennistä. Yhdessä hikoileminen lujittaa suhdetta ja saa muutenkin aikaan kaikkea hyvää. Kunto kasvaa ja mieli pysyy virkeänä.

3. Ottakaa aikaa seksille. Pitäkää huoli, että suhteestanne ei tule täysin seksitöntä. Seksi on kuitenkin olennainen osa parisuhdetta.

4. Lopettakaa pienistä asioista kinasteleminen. Se on turhaa, eikä useimmiten johda yhtään mihinkään.

5. Olkaa toisillenne rehellisiä, niin tunnetasolla kuin muutenkin. Älkää peitelkö toisiltanne mitään. Rehellisyys on onnellisen suhteen peruskivi.

6. Jättäkää teknologia vähemmälle huomiolle. Kun olette yhdessä, olkaa yhdessä. Jättäkää silloin puhelimet pois ja keskittykää hetkeen.

7. Kohdelkaa toisianne niin hyvin kuin mahdollista. Älkää käyttäkö minkäänlaista väkivaltaa suhteessanne.

8. Kuunnelkaa toisianne.

9. Leikitelkää ja hassutelkaa yhdessä. Naurakaa, kokeilkaa uusia juttuja ja nauttikaa elämästä.

10. Antakaa toisillenne enemmän hyvää kuin huonoa palautetta. Kehukaa, kiittäkää ja kertokaa välittävänne. Ne ovat pieniä tekoja, mutta merkitsevät paljon.

Lue myös: 9 merkkiä paljastaa, että sinä olet parisuhteen myrkyllinen osapuoli - tunnista käytös ajoissa

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat