Kuva: Emmi Moilanen

Alina, 24: "Toivon, että en olisi muokannut itseäni liikaa rakkauden takia"

24.02.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Tällä kertaa äänessä on Alina.

”Rakastan läheisiäni, eli perhettäni, joka on tukenut minua koko elämäni ajan. Äiti, iskä, sisko, siskon perhe ja tällä hetkellä rakas kissa, sekä poikaystävä. Todella vaikea kuitenkin määrittää, että vain heitä minä rakastan, koska yhtä lailla rakastan poikaystäväni perhettä, heidän sukulaisiaan, omia sukulaisiani. Minun rakkauteni on sellainen, että siihen on aika työlästä päästä mukaan, mutta sitten kun he ovat saaneet minun luottamukseni ja minä heidän, puhallamme yhteen hiileen ja olemme yhtenäinen tiimi, he kolahtavat sitten sydämeen.

Rakkaus tarkoittaa minulle sitä, ettei ikinä käännetä selkää. Vaikka tapahtuisi mitä, aina kannustetaan ja tuetaan toisen mielipidettä. Jos toinen tekee "ei niin oikein", niin siitä voidaan suunnata toiseen suuntaan, mutta ei koskaan vain tyrmätä. Rakkaus on sitä, että pystyt sanomaan sen ja jos olet toisen kanssa samassa tilassa, sinulla on hyvä ja rauhallinen olo.

Rakastuneena olen sokea, mietin vain sitä yhtä ihmistä. Kaikki on rakastuneena niin ihanaa ja näkee, että minulla on paljon enemmän energiaa. Parisuhteessa tärkeintä minulle on luottamus, vaikka ei nähdä pitkään aikaan ja elettäisiin eri rymtissä. Yhteydenpito, että puhutaan asioista avoimesti ja rehellisesti. Kaipaan parisuhteessa joka päivä puhumista, jos ei livenä pysty puhumaan, niin sitten on olemassa ääniviestit tai videopuhelut. Pettäminen ja toisen satuttaminen johtaisi eroon, sitä en pystyisi antamaan anteeksi."

"En voi sivuuttaa sitä, jos läheisilläni on jokin huonosti"

"Teen mitä tahansa rakkauden vuoksi, helposti siirrän kouluja moneksi vuodeksi eteenpäin ja lähden rakkauden perässä vaikka toiselle puolelle maapalloa, niin kuin toissa vuonna Kiinaan. Jos saan tekstiviestin vanhemmilta tai ystäviltäni, että he tarvitsevat minua, enkä lähde saman tien ovesta ulos auttamaan heitä, se jää vaivaamaan mieltäni. En voi sivuuttaa sitä, jos läheisilläni on jokin huonosti.

Toivon kuitenkin, että en olisi muokannut itseäni liikaa rakkauden takia, ja sillä tavalla hakenut sitä hyväksyntää. Jossain parisuhteessa on ollut se, että muokkaa itseään tietynlaiseksi, jotta hyväksytään mahdollisimman paljon ja hakee sillä tavalla sitä jatkoa. Valinnat olisi ollut järkevämpi tehdä niin, että mikä sinusta itsestäsi tuntuu oikealta."

Lue myös: Jarkko, 43: "Kun suhde on vakaalla pohjalla, ei tarvitsekaan välttämättä kohdata koko ajan"

Lue myös: Daniel, 27: "Ihmiset sanovat, että rakastan liian kovaa"

Kilpailut

Uusimmat