Kuva: Shutterstock

Mies katsoi naisensa puhelinta ja murtui - "10 vuotta elämästäni on ollut valetta"

30.03.2019 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nainen alkoi myös valehtelemaan rakkaalleen.

Pitkän parisuhteen päättyminen on usein hyvinkin raskas asia, ja varmasti vielä raskaampi, kun sen saa selville samalla tavalla kuin eräs 32-mies, joka kertoo asiasta Reddit-sivustolla. Mies kirjoittaa, että hän on ollut 30-vuotiaan naisensa kanssa yhdessä 10 vuotta, ja nyt kaikki onkin ollut valetta.

"Olemme olleet rakkaani kanssa yhdessä 10 vuotta ja kihloissa viisi. Kuitenkin olemme olleet kivikkoisella tiellä jo hetken ja olen yrittänyt saada apua jo vuosia. Olen auttanut häntä rahallisesti kokopäiväisenä yli kaksi vuotta. Otin jopa työn ulkomailta, jotta voin lisätä säästöjämme. Olen maksanut talon, laskut ja kaiken sekä lähettänyt hänelle aina rahaa tarvittaessa", mies kirjoittaa ja jatkaa.

"Kihlattuni on kuitenkin alkanut olemaan poissaoleva ja hän on alkanut viettämään viikonloppuja "ystäviensä kanssa". Minulla oli epäilykseni ja menin hänen puhelimelleen. Selvisi, että hän on pettänyt minua ja en tiedä yhtään kuinka kauan."

"Kohtasin hänet ja hän myönsi pettämisen. Hänen mielestään en yrittänyt tarpeeksi suhteessamme.  Minun olisi pitänyt pakottaa hänet apuun, koska hän on masentunut. Hän myös sanoi, että voin edelleenkin auttaa häntä rahallisesti, kun yritämme korjata asioita ja voimme jatkaa. Sanoin, että kaikki on nyt loppu"

Nainen alkoi miehen mukaan valehtelemaan, että hänet on muun muassa adoptoitu, hänet on raiskattu, kuinka häntä hakattiin lapsena ja kuinka häneltä oli varastettu yli kymmenen tuhatta euroa.

"Minulle selvisi, että mikään hänen tarinoista elämästään ei ollut totta. Häntä ei koskaan raiskattu, hänellä on omat vanhemmat ja häneltä ei varastettu rahaa."

Mies kertoo, että jatkaa elämäänsä yksin.

"Päätin, että alan selvittämään luottamusongelmiani, joita hän jätti minulle. Parannusmatka on nyt alkanut."

Koko tarinan näet alta.

Lue myös: "En uskaltanut erota" - Ihmiset kertovat, miksi päätyivät pettämään kumppaniaan

Lue myös: Millainen ihmistyyppi pettää todennäköisimmin? Yhdistävät luonteenpiirteet listattiin

Kilpailut

Uusimmat