Kuva: Shutterstock

Näitkö seksiunta toisesta naisesta, vaikka olet hetero? Katso mitä uni tarkoittaa

09.06.2019 09:15 - Karoliina Kotala

Useimmat heteronaiset näkevät jossain vaiheessa eroottisia unia toisista naisista.

Eroottisia unia näkevät toisinaan kaikki ja toisinaan unessa intohimon kohde voi olla myös samaa sukupuolta, oli sitten hetero tai ei. Lesbounien näkeminen ei kuitenkaan tarkoita, että heteronainen olisi tietämättään lesbo. Lääkäri, unitutkija ja psykologi Gayle Delaneyn mukaan hän ei ole koskaan törmännyt tapaukseen, jossa heteronainen olisi lesbounen nähtyään ymmärtänyt olevansa lesbo. Heteronaisethan kiihottuvat usein myös lesbopornosta eikä se tarkoita, että he silti olisivat lesboja. Unitutkijan mukaan osa naisista kokee lesbounet kuitenkin ahdistavina. Delaney kertoo, että kyse on enemmänkin siitä, että intohimon kohde unessa on yllättävä.

Mistä lesbouni sitten kertoo?

Delaneyn mukaan unille on tarjolla hyvin vähän selkeitä merkityksiä ja tärkeämpää on kysyä, mitä uni näkijälle itselleen merkitsi. Unitutkija kehottaa kysymään itseltään seuraavat kysymykset:

1. Mitä unessa tapahtui?

2. Miltä uni tuntui?

3. Kuka oli se nainen, jonka kanssa unessa rakastelit?

4. Miltä hänen kanssaan olo tuntuu?

5. Millaista seksi oli?

Unitutkijan mukaan useimmiten lesbounta nähneet heteronaiset kuvailivat seksin olleen upeaa ja usein rakastelun kohde on tuttu nainen, jota ihailee, kuten esimerkiksi naispuolinen pomo. Siksi Delaney kuvaile lesbounen usein kuvastavankin sitä, että tunnet olevasi hyväksytty niiden henkilöiden toimesta, joilla on rooli elämässäsi. Lesbounien tulkitaan myös usein liittyvän ennen kaikkea uraan ja työhön liittyviin tavoitteisiin sekä siihen, millainen suhde sinulla on naisiin ja naiseuteen ylipäänsä.

Lähde: Women's Health Magazine

Lue myös: Pienen poika näki juuri avioituneen lesboparin - lapsen reaktio sulattaa sydämet

Kilpailut

Uusimmat