Kuva: Shutterstock

"Millä tavalla petipuuhat ystävän kanssa muuttivat kaverisuhdetta?" Ihmiset paljastavat

26.07.2019 22:15 - Emmi Moilanen

Moni esimerkiksi oli sitä mieltä, etteivät välit muuttuneet kiusalliseksi vaikka aluksi voisi niin ajatella.

Elite Daily -sivusto päästi ihmiset ääneen kertomaan, muuttiko seksin harrastaminen ystävän kanssa kaverisuhdetta ja jos muutti, niin mihin suuntaan? Kokosimme parhaimmat vastaukset alle.

Outoa oli vain se, ettei asiasta puhuttu mitään

”Ei se minusta muuttanut välejä todella mullistavasti. Outoa on kuitenkin se, että emme ole oikeastaan puhuneet asiasta lainkaan.”

Mikään ei muuttunut

”Menin sänkyyn ystäväni kanssa ja sen jälkeen olimme ystävät, jotka olivat nähneet toisensa alasti. Eipä siinä oikeastaan muuta.”

Seksi on nykyisin osa ystävyyttä

”Olen polyamorinen ja paras ystäväni ei ole. Olimme olleet ystäviä muutaman vuoden ajan ja aloimme harrastaa seksiä yhdessä aina silloin tällöin. Pystymme puhumaan asiasta aina avoimesti ja rehellisesti; milloin ryhtyisimme petipuuhiin ja millaista seksiä toivoisimme. Se on vain yksi osa kaverisuhdettamme nykyään.”

Pelko siitä, mitä muut ystävät ajattelevat

”Ei minua kaduta, mutta huolestuttaa vähän, mitä muut ystäväni ajattelevat minusta. Osa heistä tietää ja pelkään, että he salaa ovat tuomitsevaisia.”

Läheiset välit tekivät seksistä todella hyvää

”Mies tiesi tasan tarkkaan mistä tykkään. Kun olette ystäviä keskenään, voitte puhua ihan kaikista asioista, joten tunsin oloni todella mukavaksi.”

Kumppani kiinnostui liikaa

”Rehellisesti sanottuna homma ei toiminut minulle, mutta mies mitä ilmeisemmin nautti, koska hän olisi halunnut deittailla myöhemminkin. Minua ei kiinnostanut ja ystävyyssuhde on tavallaan nyt loppu."

Alun outouden jälkeen ei mitään kummallista

”Homma oli aluksi vähän outoa, mutta toisaalta en ollut varma, että oliko se tunne pelkästään minulla.”

Liian kiusallista

”Ei asiassa muuten mitään, jos seksi olisi ollut hyvää, mutta kaikki oli niin hemmetin kiusallista… Oikeasti.”

Pidä välien rikkoutuminen mielessä

”En valehtele sanoessani, että tuskin tulet olemaan enää kyseisen tyypin kaveri. Aina asiat eivät mene niin, mutta kannattaa pitää se mahdollisuus mielessä.”

Lue myös: Seksi ei kiinnosta nuoria samoin kuin ennen - yksi syy ylitse muiden

Lue myös: Pariskunnan seksielämä pelastui yksinkertaisella muutoksella: "Tapa on tullut jäädäkseen"

Lue myös: Naiset kertovat: Mikä parisuhteessa on kaikkein parasta?

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat