Kuva: Shutterstock

Romanttisena pidetyt huomionosoitukset, jotka saattavatkin sabotoida parisuhteesi - oletko sortunut?

06.09.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Aikaiset rakkaudentunnustukset eivät aina tee hyvää parisuhteelle.

Erityisesti seurustelusuhteen alussa, kun alkuhuuma on voimakkaimmillaan, oman kumppanin seurasta ei malttaisi irtautua hetkeksikään. Oman ajan vaaliminen on kuitenkin tärkeää suhteen hyvinvoinnin kannalta, ja myös arkisten rutiinien rikkominen aika ajoin voi tehdä hyvää kipinälle.

Bustle-sivusto haastatteli asiantuntijoita, jotka listasivat julkaisulle ne yleisesti huomaavaisina pidetyt seikat, joiden myötä kuitenkin saatat huomaamattasi tehdä hallaa parisuhteen hyvinvoinnille.

Voimakas suojeluvietti

Ylisuojelevaisuus on piirre, joka ennen pitkää voi muodostua parisuhdetta kuluttavaksi tekijäksi.

- Muista, että olet kumppani, et vanhempi. Kumppanin ei tarvitse tulla suojelluksi maailmalta, asiantuntija Mary J. Gibson painottaa.

Terapeuttina toimiminen

Parisuhteessa kumppanukset tukevat toisiaan ja tietävät, että voivat purkaa huoliaan stressaavassa elämäntilanteessa. Parisuhdevalmentaja Diana Venckunaite huomauttaa kuitenkin, ettei kaikkea tunnekuormitusta saisi kaataa rakkaansa niskaan.

- Parisuhteessa on tärkeää luoda myös henkiset rajat. Voit olla tukena ja kuunnella myötätuntoisena. Meillä on kuitenkin myös omat asiat hoidettavanamme, joten kaikkea painolastia ei tarvitse ottaa omille harteille.

Liian aikainen rakkaudentunnustus

- Aikaiset rakkaudentunnustukset saattavat olla hälytysmerkkejä, jotka kielivät manipuloinnista, toteaa terapeutti Christine Scott-Hudson.

Henkilö käyttäytyy heti alusta saakka korostetun suurieleisesti ja romanttisesti, Scott-Hudson selittää ilmiötä. Tämä käyttäytymismalli on kuitenkin pinnallinen kuori, joka ennen pitkää voi johtaa kulissien totaaliseen romahtamiseen.

- Hidasta siis tahtia, pysy valppaana ja järkevänä. Vaikka juttunne etenisi hitaammin, tosissaan oleva kumppaniehdokas ei pahastu asiasta. Hän malttaa odottaa, Scott-Hudson tarkentaa.

Riitojen sopiminen lahjomalla

Parisuhdeasiantuntija Adina Mahalli muistuttaa, ettei lahjojen koskaan pitäisi korvata ääneen lausuttua anteeksipyyntöä.

- Ei ole mitään vikaa pyytää anteeksi kukkakimppu kädessä, mutta jos lahjominen on keino livistää keskustelusta, tapa saattaa olla haitallinen parisuhteelle.

Lue myös: Miehet kertovat: Missä vaiheessa tapailusuhteen voi virallistaa seurusteluksi?

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lue myös: Oletko jo löytänyt loppuelämäsi rakkauden? Katso paljastavat merkit ja testaa

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat