Kuva: Shutterstock

Suomalaisten anaaliseksiasenteet selvitettiin - ei mitään marginaalipuuhastelua!

18.09.2019 19:45 - Iiro Myllymäki

Suurin osa anaaliseksiä kokeilleista on pitänyt siitä, käy ilmi kyselystä.

Anaaliseksi on hiljalleen menettänyt tabuasemaansa ja tullut osaksi paitsi ihmisten petipuuhia, myös seksistä käytäviä keskusteluja. Kirjoitimme aiemmin naisten rehellisistä paljastuksista siitä, miltä anaaliseksikokemukset ovat heistä tuntuneet.

Peppuseksikokemuksia selvitettiin myös Voice.fi:n teettämässä seksikyselyssä. Kyselyyn vastanneista suurin osa, noin 65 prosenttia, oli kokeillut anaaliseksiä. Anaaliseksiä kokeilleista noin 64 prosenttia oli pitänyt siitä. Sekä miesten että naisten kohdalla peppuseksikokemukset olivat todennäköisemmin myönteisiä kuin kielteisiä.

Nais- ja miesvastaajien välillä on kuitenkin selviä eroja anaaliseksikokemuksissa. Miehet nauttivat anaaliseksistä kyselytulosten mukaan selvästi naisia enemmän. Miesvastaajista noin 54 prosenttia vastasi, että on kokeillut anaaliseksiä ja pitänyt siitä, kun taas naisista samaa sanoi noin 36 prosenttia vastaajista. Naisten kohdalla lähes yhtä moni kokeilijoista sanoi, ettei ollut pitänyt anaaliseksistä. Miehillä oli puolestaan melko harvinaista, että oli kokeillut anaaliseksiä mutta ei pitänyt siitä.

Naisista 24 prosenttia vastasi, että ei ole kokeillut anaaliseksiä eikä haluakaan kokeilla. Miehistä samaa sanoi noin 13 prosenttia vastaajista.

Voice.fi:n seksikyselyyn vastasi lähes 8000 ihmistä ikähaitarilla 18-45.

Lue myös: Kuinka monta seksikumppania suomalaisilla on ollut? Miesten ja naisten välillä valtava ero

Lue myös: Nainenkin voi nauttia anaaliseksistä - varmista hänen nautintonsa helpoilla tavoilla

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat