Kuva: Shutterstock

Naiset kertovat rehellisesti, miltä anaaliseksi tuntuu: "Kuin kakkaamista takaperin"

03.08.2019 15:15 - Iiro Myllymäki

Anaaliseksi jakaa mielipiteitä, mutta monen mielestä hyvällä valmistelulla ja runsaalla liukuvoiteen käytöllä nautinto löytyy.

Anaaliseksi ei ole pelkästään homomiesten juttu, vaan myös monia heteroja kiinnostaa kokeilla peppuleikkejä. Oikeilla valmisteluilla ja oikean ihmisen kanssa anaaliseksin ei tarvitse olla kivuliasta ja pelottavaa, vaan siitä voi saada paljon nautintoa. Anaaliseksi sujuu usein helpommin, jos paikkoja on rentoutettu esileikin avulla esimerkiksi sormien ja seksilelujen turvin. Penetrointiin ryhdyttäessä on hyvä käyttää runsaasti liukuvoidetta. On hyvä muistaa, että anaaliseksiin ei ole mikään pakko suostua, mutta jos molemmat osapuolet ovat samalla aaltopituudella, peppuseksistä voi saada piristävää vaihtelua petipuuhiin.

Metro.co.uk-sivusto on kysynyt anaaliseksiä kokeilleilta naisilta, millaisia tuntemuksia tällainen seksi on heissä herättänyt. Vastauksista käy ilmi, että kokemuksia on monenlaisia.

Loppui äkkiä

”Ex-kumppanini halusi tehdä sen. Olin itsekin utelias, mutta tuskin olisin itse sitä ehdottanut. Se oli kuin kakkaamista takaperin. Tuskin tuumaakaan meni sisään ennen kuin juoksin kiljuen pois paikalta.”

Alkoi humalaisesta päähänpistosta

”Kokeilimme anaaliseksiä poikaystäväni kanssa seurusteltuamme muutaman kuukauden, ja olimme silloin kännissä. Harrastimme tavanomaista seksiä, ja sitten hän kysyi yhtäkkiä, voiko tunkea sen pyllyyni. Koska olin humalassa, vastasin, että miksipä ei. Siitä tuli hyvin outoja tuntemuksia. Tunsin kipua, sitten en mitään, sitten taas kipua, sitten tuntui ok:lta ja sitten ei taas mitään. Tämän jälkeen päätin, että homma ei ollut minua varten. Erosimme seurusteltuamme puolitoista vuotta, mutta vähän aikaa sitten palasimme yhteen ja virkistyksen vuoksi päätimme kokeilla anaalia jälleen. Tästä on nyt kolme viikkoa, ja tämän jälkeen olemme harrastaneet anaaliseksiä aina, kun harrastamme seksiä. Minulla ei ole meneillään mitään ehkäisyä, joten poikaystäväni ei tarvitse olla huolissaan laukeamisesta, sillä tietenkään peppuseksistä ei voi tulla raskaaksi.”

Valmisteluilla voittoon

”En ollut koskaan kokeillut anaalia ennen kuin tapasin nykyisen kumppanini. Eksäni oli hyvin mielikuvitukseton sängyssä. Kun nykyiseni ehdotti anaalia, olin innoissani ja hermostunut samaan aikaan. Emme vain ryhtyneet siihen suin päin, vaan valmistelimme asiaa hyvin käyttämällä paljon liukuvoidetta ja yhä vain isompia seksileluja. Kun sitten lopulta harrastimme anaaliseksiä, se oli upeaa ja on sitä yhä. En tiedä, miksi se tuntuu niin hyvältä. Luulen, että se tuntuu niin hyvältä, koska se tuntuu väärältä.”

(kuva: Shutterstock)

Puhdistautuminen kannattaa

”Minä ja ex-kumppanini rakastimme sitä. Mielestäni aiheeseen liittyvä stigma on lieventymässä, ja aiheesta uskalletaan puhua – tai ainakin minä uskallan ja olen hyvin avoin siitä. Monet pelkäävät, että anaaliseksin aikana tulee kakka, mikä on outoa. Naiset eivät taida tietää, että ennen seksiä voi puhdistautua, eikä tämä päde vain anaaliseksiin. Anaaliseksissä saavutan erilaisen orgasmin, ja se, että samalla voi myös leikkiä oman etupuolensa kanssa, kiihottaa minua.”

Liukuvoide on kaiken avain

”Se oli kivuliasta ja sotkuistakin välillä, mutta jatkoimme silti. Olisinpa silloin tiennyt liukuvoiteesta. Meni vuosia ennen kuin kokeilin sitä uudestaan. Sitten tapasin aviomieheni. Kun suhteemme ja luottamuksemme syveni, halusin kokeilla anaalia uudestaan. Asuimme silloin ulkomailla eikä meillä ollut pääsyä seksikauppoihin eikä nettiostoksiinkaan, joten kun mieheni meni Koreaan tapaamaan ystäväänsä, pyysin häntä tuomaan mukanaan liukuvoidetta ja poppersia auttamaan paikkojani avautumaan. Emme tee sitä usein, mutta kun tunnen oloni todella kiimaiseksi ja riettaaksi, otamme kamat esiin laatikosta. Kaiken avain on liukuvoide!”

(kuva: Shutterstock)

Ei kokeile enää koskaan

”Vihasin sitä. Kokeilin useamman kerran. Se ei tehnyt minulle mitään enkä aio koskaan enää kokeilla sitä. Ensimmäisen kerran kokeilin sitä naispuolisen eksäni kanssa, ja hän oli siitä pakkomielteinen. Seuraavat kerrat olivat miesten kanssa, ja he olivat sitä mieltä, että eksäni oli vain tehnyt sen väärin. Paitsi että se oli kivuliasta, minulle tuli myös tunne, että minun pitää kakata. Mikään siinä ei ollut nautinnollista.”

Huonosta kokemuksesta hyvään

”Olin kokeillut anaalia kerran ex-poikaystäväni kanssa, mutta en varmaan vain ollut tarpeeksi rentoutunut, enkä nauttinut siitä. Sitten tapasin uuden poikaystäväni ja keskustelimme asiasta ennen kuin päätin kokeilla uudelleen. Tällä kertaa teimme sen kunnolla. Käytimme liukuvoidetta, leluja ja esileikkiä rentouttamaan minua. Sitten kun teimme sen, etenimme rauhallisesti. Se oli lopulta hyvin nautinnollista. Se on tunne, jota en oikein osaa kuvailla. Ikään kuin kaikki aistit olisivat yhtäkkiä tarkemmat. Se on häkellyttävä tunne, mutta pidän siitä todella paljon. Nyt anaaliseksistä on tullut säännöllinen osa seksielämäämme.”

Lue myös: Nainenkin voi nauttia anaaliseksistä - varmista hänen nautintonsa helpoilla tavoilla

Lue myös: Yleisimmät anaaliseksiin liittyvät kysymykset listattiin - katso mitä kannattaa ottaa huomioon

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat