Kuva: Shutterstock

Haaveiletko riitaisan eron jälkeen ystävyydestä eksän kanssa? 5 tärkeintä neuvoa

30.09.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Välien uudelleen lämmittämiselle tulee malttaa antaa riittävästi aikaa.

Parisuhteessa kumppanista muodostuu tärkeä ihminen, jonka kanssa tuntuu turvalliselta jakaa niin ilot kuin surutkin. Erotessa voi tuntua erityisen rankalta se, että kumppanin lisäksi menettää läheisen ystävän.

Parisuhteen päättyminen ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että välit katkeaisivat kokonaan. Vaikka ero olisi ollut riitaisa, ajan kanssa ystävyyssuhteen uudelleenrakentaminen on mahdollista. Your Tango -sivusto listasi seikat, jotka jokaisen tulisi pitää mielessään silloin, kun haaveissa siintää ystävyys eksän kanssa.

5 kultaista neuvoa:

1. Määritelkää omilla tahoillanne tarkasti se, mitä toivotte ystävyydeltä ja miksi haluatte pysyä hyvissä väleissä toistenne kanssa.

2. Antakaa ystävyyden muodostumiselle aikaa, sillä liian nopea eteneminen voi aiheuttaa hätiköityjä päätöksiä ja sen, että ennen pitkää jompikumpi tulee loukatuksi.

3. Asettakaa ja luokaa rajanne uudelleen. On hyvä puhua esimerkiksi siitä, miltä tuntuu nähdä toisenne uuden deitin seurassa.

4. Päästäkää irti entisistä odotuksista ja pinttyneistä kaavoistanne. Parisuhteen päätyttyä myös keskinäinen dynamiikkanne muuttuu, eikä entinen kumppani ehkä enää ole se, joka rientää ensimmäisenä avuksesi tai vastaa jokaiseen viestiisi välittömästi.

5. Luottakaa siihen, että asiat asettuvat oikeille raiteilleen ennen pitkää.

Lue myös: Joskus ero on parempi vaihtoehto - 6 merkkiä paljastaa, että saatatte olla onnellisempia erillään

Lue myös: Ongelmat, joiden lakaiseminen maton alle ajaa parisuhteen eron partaalle – katso varoittava listaus

Lue myös: 'Voimakas kiintyminen heti suhteen alussa' – Seikat, jotka enteilevät parisuhteen päättymistä eroon

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat