Kuva: Shutterstock

Onko kotoilu muuttanut parisuhteen tylsäksi? 17 kysymystä, jotka syventävät välejänne nopeasti

24.04.2020 19:15 - Emmi Moilanen

Kotona ollessa on aikaa keskustella asioista laidasta laitaan. Tiedätkö esimerkiksi sen, milloin kumppani on ollut haavoittuvaisimmillaan parisuhteessanne?

Koronavirustilanne on saanut aikaan sen, että useat meistä viettävät merkittävän suuren osan ajastaan kotona, neljän seinän sisällä. Aika voi ennen pitkää käydä tylsäksi ja olemme uutisoineet aikaisemmin nikseistä, joiden avulla vahvistat ystävyyssuhteitasi myös etäyhteyksien avulla.

Elite Daily -sivusto kokosi yhteen myös listan kysymyksiä, joiden avulla parisuhteessa olevat voivat tylsyyden yllättäessä tutustua toisiinsa yhä paremmin.

Oletteko kysyneet toisiltanne jo nämä?

1. Jos saisit valita itsellesi yhden supervoiman, mikä se olisi?

2. Jos voittaisit nyt miljoonan, mitä tekisit rahalla?

3. Uskotko siihen, että kaikki tapahtuu aina jostakin syystä?

4. Jos voisit lähettää kirjeen nuoremmalle itsellesi, mitä kirjoittaisit?

5. Mitä sellaista haluaisit tehdä, mitä et ole vielä koskaan aikaisemmin kokenut?

6. Jos voisit muuttaa yhden asian lapsuudessasi, mikä se olisi?

7. Milloin itkit viimeksi?

8. Jos voisit matkustaa nyt mihin tahansa, minne lähtisit?

9. Milloin tiesit, että sinulla on tunteita minua kohtaan?

10. Mikä mielestäsi on parasta minussa?

11. Jos voisit tavata kenet tahansa ihmisen, kenet tapaisit?

12. Mikä on sellainen asia, jota kukaan muu ei vielä tiedä sinusta?

13. Milloin olet ollut haavoittuvimmillasi parisuhteessa?

14. Mikä on arvokkain asia, jonka olet oppinut edelliseltä seurustelukumppaniltasi?

15. Mitkä kolme asiaa pelastaisit asunnostasi tulipalossa?

16. Mikä on ensimmäinen asia, jonka haluat toteuttaa haavelistaltasi heti, kun koronavirustilanne on hellittänyt?

17. Mistä saavutuksestasi olet erityisen ylpeä?

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: 'Se on säästänyt järkeni' – Miehet paljastavat valkoiset valheet, joita ovat kertoneet kumppanilleen

Lue myös: Asiat, joista tulisi keskustella ennen seurustelun aloittamista – toteutuvatko kohdallanne?

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat