Kuva: Shutterstock

'Se on säästänyt järkeni' – Miehet paljastavat valkoiset valheet, joita ovat kertoneet kumppanilleen

20.04.2020 10:15 - Emmi Moilanen

Valkoisia valheita kerrotaan niin työpäivän pituudesta, kumppanin uudesta hiustyylistä kuin vanhasta tatuoinnistakin.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin kehonkielen merkeistä, jotka saattavat paljastaa sen, että keskustelukumppani yrittää valehdella sinulle. Voit lukea artikkelin tästä.

Joskus myös parisuhteissa turvaudutaan valkoisiin valheisiin, sillä kaunisteltu totuus saattaa säästää rakastavaiset riidalta tai kumppanin pahalta mieleltä. Your Tango -sivusto kysyi miehiltä, millaisista asioista he ovat lipsauttaneet valkoisia valheita kumppanilleen.

Kokosimme parhaimmat kirjoitukset alle.

Kumppanin parisuhdetatuoinnista

”Siitä, etten välittäisi hänen nilkkatatuoinnistaan, jollainen myös hänen eksällään on. Kumppanillani on ollut se ainakin 15 vuotta, mutta joka kerta kun katson sitä, tuntuu kuin hänet olisi polttomerkitty.”

Uusi hiustyyli ei miellyttänyt

”Hänen nykyisestä hiustyylistään. Minä vihaan sitä, mutta kumppani rakastaa, joten ei ole syytä sanoa mitään, ellei tahallaan halua olla se tyyppi, joka pahoittaa rakkaansa mielen.”

Kaunisteltu totuus rahankäytöstä

”Tämä ei ehkä ole enää valkoinen valhe, sillä se on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Kumppani siis luulee, että kulutan todella paljon vähemmän rahaa autoprojektiini kuin todellisuudessa käytän.”

Mielipide parhaasta ystävästä

”Kumppani luulee, että pitäisin hänen parhaasta ystävästään. Oikeasti, oikeasti en. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, sillä olen ollut oikea pyhimys.”

Seksikumppanien lukumäärä

”Hän luulee, että olen ollut vain viiden naisen kanssa. Oikeasti luku on lähemmäs neljäkymmentä.”

Työpäivien pituus

”Kerroin vaimolleni, että pääsen kuudelta joka ilta töistä. Oikeasti en. Lopetan työt viideltä ja menen yhdelle oluelle kaikessa rauhassa itsekseni, ennen kuin suuntaan kotiin hänen ja lasten luo. Perjantaisin juon kaksi. Tämä on säästänyt järkeni ja ehkä jopa avioliittomme viimeisen kymmenen vuoden ajan.”

Kumppanin ystävien viehättävyydestä

”Vaimoni ei tarvitse tietää, että olisin muutaman hänen ystävänsä kanssa, jos he vain antaisivat mahdollisuuden. En usko, että tätä tulee koskaan tapahtumaan (enkä koskaan tekisi aloitetta itse!). Kun vaimo kysyy, onko sinusta ystäväni kuuma, olen aina kertonut samaa pajunköyttä ”ei vähääkään.”

Lasten iltatoimet ja siihen kulunut aika

”En ole koskaan, koskaan, saanut lapsia nukkumaan ajoissa, kun he ovat olleet illan vain minun kanssani. Paras aika on varmaan puolituntia yli nukkumaanmenoajan.”

Seksielämän tyydyttävyys

”En ole saanut parasta seksiä vaimoni kanssa, edes lähelle. Silti rakastan häntä niin paljon, että olemme menneet naimisiin, joten miksi ottaa asiaa esiin?”

Lue myös: 3 arkista seikkaa, jotka vahvistavat parisuhdetta merkittävästi - toteutuvatko jo omassa suhteessasi?

Lue myös: Korona-aika toi mukanaan vääjäämättömän deitti-ilmiön - oletko jo kuullut "zumppaamisesta"?

Lue myös: Esikoinen, kuopus vai ainoa lapsi? Katso, mitä syntymäjärjestys paljastaa rakkauselämästäsi

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat