Kuva: Shutterstock

Ovatko parisuhdeongelmat vaarassa muuttua ylitsepääsemättömiksi? 4 paljastavaa vaikeutta

09.05.2020 20:15 - Emmi Moilanen

Jatkuva samoista asioista riitely on yksi suurimmista hälytysmerkeistä.

Parisuhteessa vaikeita aikoja voi aiheuttaa esimerkiksi se, että toinen kumppanuksista tuntuu kaipaavan aiempaa voimakkaammin omaa aikaa. Olemme kirjoittaneet tavoista, joiden avulla otat seurustelusuhteessa enemmän aikaa vain itsellesi ilman, että tilanne aiheuttaa ylimääräisiä riitoja.

Joskus toistuvat vaikeudet ja oman ajan kaipuu voivat kuitenkin kieliä siitä, että parisuhdeongelmat ovat vaarassa muuttua ylitsepääsemättömiksi. Thought Catalog -sivusto kokosi yhteen merkit, jotka enteilevät sitä, että parisuhteen suuntaa on hyvä punnita kumppanin kanssa uudelleen.

Listasimme yleisimmät seikat alle.

4 yleistä hälytysmerkkiä:

1. Olette kasvaneet parisuhteen aikana voimakkaasti erillenne ja sinusta tuntuu, että olette nykyisin kuin täysin eri ihmisiä verrattuna suhteen alkuaikoihin. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi sen, että nykyiset tulevaisuuden toiveenne poikkeavat merkittävästi toisistaan.

2. Huomaat, että samat ongelmat vaivaavat teitä toistuvasti. Vaikka olette yrittäneet käsitellä erimielisyyksiä pois alta, vanhat asiat nousevat rasittamaan suhdettanne yhä uudelleen ja uudelleen.

3. Olette molemmat uupuneita ja tuntuu, että energia ei enää riitä ongelmien ratkaisemiseen. Lakaisette riidat yhä useammin maton alle, jotta pääsette tilanteesta pois vähemmällä vaivalla.

4. Sinua on vaivannut jo pidempään olo, ettei suhteessanne ole kaikki enää kohdallaan. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä tunne kumpuaa ja mitä toivot parisuhteeltanne seuraavaksi.

Lue myös: Läheisyydenkaipuisimmat horoskooppimerkit listattiin - löydätkö omasi joukosta?

Lue myös: Korona-aika toi mukanaan vääjäämättömän deitti-ilmiön - oletko jo kuullut "zumppaamisesta"?

Lue myös: Esikoinen, kuopus vai ainoa lapsi? Katso, mitä syntymäjärjestys paljastaa rakkauselämästäsi

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat