Kuva: Shutterstock

"Kiihotuin valtavasti" - kumppani kertoo lääkärimiehensä tempauksesta

20.05.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Monet kommentoijat samaistuvat kirjoitukseen.

Monet ihmiset kertovat avoimesti seksielämästään Reddit-palvelussa, sillä siellä saa jakaa tarinoita nimettömänä. Nyt eräs henkilö kertoo, kuinka kiihottui valtavasti lääkärimiehensä tempauksesta.

"En ikinä olisi uskonut, että tunnen näin. Kertokaa, että olen normaali!" henkilö aloittaa.

"Lääkärimieheni tuli töistä ja hänellä oli edelleenkin työvaatteensa päällään. Olin itse juuri tullut suihkusta ja yritin kuivata itseäni, kun mieheni käski minua lopettamaan ja sanoi, että aikoo tehdä tutkimuksen. Heittäydyin mukaan ja se kiihotti minua valtavasti", hän jatkaa.

Lopulta henkilö kertoo, kuinka tilanne jatkui.

"Hän käytti stetoskooppia ihoani vasten ja sain kylmiäväreitä. Sormet menivät ylös ja alas, kihotuin niin, että kaaduin, ja sain orgasmin. Se oli hullua ja olin hieman nolona. Miksi tämä oli niin kiihottavaa ja miten estän häntä tekemästä tätä jatkossa?"

Monet kommentoijat samaistuvat kirjoitukseen.

"Aika monella on lääkärifantasia. Olet onnekas", eräs kirjoittaa.

"Minusta tuo kuulostaa myös kiihottavalta", kommentoi toinen.

"Työskentelen seksivälinemyymälässä ja ihmiset ostavat usein lääkärileikkeihin viittaavia leluja", sanoo kolmas.

Lue myös: Kuinka harrastaa vihreää seksiä? Lue vinkit ympäristöystävällisiin lemmenleikkeihin

Lue myös: Pariskunta kokeili parinvaihtoa, kunnes eteen tuli ongelma - psykologi antoi neuvon

Lähde: Reddit

Kilpailut

Uusimmat