Kuva: Shutterstock

3 asiaa, joita ei tulisi koskaan sanoa lapselle

01.01.2023 12:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Asiantuntija kertoo, mitkä sudenkuopat kannattaa välttää lapselle puhuessa.

Yksi monimutkaisimmista tehtävistä on varmasti lapsen kasvattaminen ja vanhempana oleminen. Kukaan ei ole vanhempana täydellinen, mutta on olemassa muutamia asioita, joita lapselle ei kannattaisi koskaan sanoa. Terapeutti Shannon Moroney kertoo, että usein aikuiset tulevat terapiaan purkaakseen heikkoa itsetuntoa, jonka he ovat oppineet jo lapsena. Moroney jakoikin kolme asiaa, joiden sanomista lapselle tulisi välttää. 

1. "Olet niin dramaattinen"

Lapsille on tyypillistä itkeä ja huutaa pienistäkin asioista tai vastoinkäymisistä. Lasta ei kuitenkaan kannata kutsua dramaattiseksi, sillä se voi aiheuttaa lapsessa tunteen siitä, että hänen tunteitaan vähätellään. 

- Kun mitätöimme jonkun tunteet, he oppivat vaikenemaan niistä, Moroney selittää. 

Sen sijaan lasta voi opettaa siirtymään tunteiden ohi ja eteenpäin. 

- Vanhempina haluamme, että lapsemme tietävät, että on okei tuntea tunteita, mutta he eivät myöskään ole voimattomia niiden edessä, Moroney sanoo. 

Sen sijaan hän neuvoo pitämään avoimen keskusteluyhteyden lapsen kanssa. Voit lähestyä lasta kysymällä häneltä esimerkiksi siitä, miksi kyseessä oleva tilanne tuntuu niin isolta ja harmilliselta. 

2. "Lopeta itkeminen"

Lasta ei kannata käskeä tukahduttamaan tunteitaan. Itkulle on hyvä antaa tilaa, sillä itkun takana voi olla muutakin kuin vain meneillään oleva tilanne. Kynän katkeaminen tai juomalasin kaatuminen voivat käynnistää itkukohtauksen, mutta kyseessä ollut tapahtuma saattoi olla vain katkeamispiste. Lapsella on saattanut olla vaikea päivä koulussa, tai hänen mieltään voi vaivata jokin muu ikävä asia.

Lapsen tunteita ei kannata vähätellä. (kuva: Shutterstock)

3. Ikävä puhe omasta tai toisen kehosta

Oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen, ei kenenkään kehoa tai sen kokoa tulisi kommentoida. Moroney muistuttaa, että kommentit lapsen kehosta voivat olla todella haitallisia ja aiheuttaa esimerkiksi syömishäiriöitä.  

Lapsen kuullen ei kannata myöskään kommentoida ikävään sävyyn omaa kehoa, kuten esimerkiksi "Olenpa lihonut, minun pitää laihduttaa". Tällöin lähetät lapsellesi viestin siitä, ettet olisi hyvä juuri sellaisena kuin olet.  

Myöskään ruoasta ei kannata tehdä liian suurta numeroa. Ruokaa ei kannata jakaa kiellettyihin ja sallittuihin ruoka-aineisiin, jotka ovat vain polttoainetta kehollemme. Terveen ruokasuhteen muodostamiseksi kannattaa muistuttaa, että ruoka on nautinnon, ilon ja juhlistamisen lähde. 

Lue myös: Kuinka riidellä oikealla tavalla? Moni sortuu kiistellessään pahimpaan virheeseen

Lue myös: Suunnitteletko kosimista, mutta et tiedä kumppanisi sormuskokoa? Katso, kuinka mittaat sen helposti

Lue myös: Miksi sopiva kumppani ei löydy? Saatat sortua 4 yleiseen mokaan

Lähde: The Sun

Juttu julkaistu alun perin 27. heinäkuuta 2022.

Kilpailut

Uusimmat