5 yleistä uskomusta naisen seksuaalisuudesta - ja mikä todella on totta!

10.05.2013 13:45 - Karoliina Kotala

Naisen seksuaalisuuteen liittyy paljon uskomuksia, joista suurin osa on kuitenkin kaikkea muuta kuin totta. Seksin asiantuntijat listasivat yleisimmät väärät uskomukset ja kertovat todellisen totuuden.

1. Naisten seksuaalivietti on alhaisempi kuin miehillä.
Tutkijat ovat todenneet, että sekä miehet ja naiset ovat yhtä lailla haluttomia tai halukkaita seksiin, eikä seksivietissä ole eroja sukupuolten välillä.

2. Seksuaalinen akti vaatii ensin intohimon, sitten kiihottumisen ja sitten orgasmin.
Kiihottuminen ei vaadi intohimoa eikä sen varsinkaan tarvitse ajoittua hetkeen ennen kiihottumista. Useat naiset kokevat, että he saattavat kiihottua ennen himon kokemista, eikä varsinaista oikeaa järjestystä ole olemassakaan.

3. 43 prosenttia naisista kärsii seksuaalisista toimintahäiriöistä.
Vuonna 1999 tehdyssä tutkimuksessa väitettiin 43 prosentin naisista kärsivän jonkinlaisista seksuaalisista toimintahäiriöistä. Tutkimus, jossa naisilta kyseltiin muun muassa heidän kokemuksiaan haluttomuudesta, seksin harrastamisen pelosta ja intiimialuiden ongelmsita on kuitenkin harhaanjohtava, sillä kyseisiä vaivoja voivat aiheuttaa monet tekijät ilman, että kyse on seksuaalisesta toimintahäiriöstä. Varsinaista lukua häiriöistä kärsivistä ei voidakaan antaa.

4. Naiset, jotka haluavat paljon seksiä ovat poikkeavia.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 52 prosentilla naisista koki olevansa erittäin seksuaalinen. Uskomus siitä, että naiset eivät nauttisi tai haluaisi seksiä yhtä paljon kuin miehet onkin täyttä puppua.

5. Naiset eroavat suuresti miehistä, kun tarkastellaan seksuaalista halukkuutta.
Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta -ajattelutapa on aiheuttanut sen, että miesten ja naisten uskotaan eroavan toisistaan melkoisesti myös seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Seksuaalisia kokemuksia, haaveita ja toiveita on yhtä monta erilaista kuin ihmsitäkin, eikä linjanvetoa miesten ja naisten välille voida tehdä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat