Parisuhteella on mielenkiintoisia vaikutuksia persoonallisuuteen

15.05.2014 20:45 - Reija Saarinen

Parisuhteella on ihminen monenlaisia vaiktuksia, mutta yllättävää kyllä se näyttää muuttavan myös persoonallisuutta.

Parisuhteella on monenlaisia vaikutuksia ihmisen elämään. Se vaikuttaa loma- ja viikonloppusuunnitelmiin, mutta sen lisäksi sillä on myös vaikutusta persoonallisuuteen. Tutkimuksen mukaan näyttää nimittäin siltä, että parisuhde saattaa auttaa neuroottisia ihmisiä rauhoittumaan ja tekee ihmisestä positiivisemman.

Yhdeksän kuukautta kestäneessä tutkimuksessa oli mukana 245 pariskuntaa. Osallistujille esitettiin erilaisia kysymyksiä heidän nykyisestä suhteestaan sekä heidän neuroottisuudestaan. Heiltä kysyttiin myös hypoteettisia suhdetilanteita, joiden avulla selvitettiin sitä, oliko henkilöllä tapana suhtautua epäselviin tilanteisiin negatiivisesti.

Tutkijoiden mukaan neuroottisuus näytti vähenevän osanottajilla selvästi yhdeksän kuukauden aikana.

- Totesimme, että parisuhde saattaa muuttaa tapaa, jolla neuroottinen ihminen katsoo maailmaa. Usein heidän maailmastaan oli suhteen edetessä tullut valoisampi ja positiivisempi, tutkija Christine Finn toteaa.

Näyttää siis siltä, että jokainen ihminen hyötyy jollain tavalla suhteesta, mutta eniten siitä näyttävät hyöyvän neuroottiset ihmiset.

Aiemmin olemme uutisoineet seitsemästä parisuhdesäännöstä, joita kenenkään ei kannata unohtaa. Säännöt voit katso täältä.

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat