Onko hän uskollinen? Tieteen selvittämät merkit listattiin

Tieteellisten faktojen varjossa voidaan todeta, että ystävilläkin on suuri merkitys siihen, onko kumppani uskollinen vai ei.

Julkaistu:

Pettäminen on aina ikävä asia, eikä siihen varmasti ole olemassa vain yhtä syytä. Tiedekin on tutkinut kyseistä asiaa paljon ja saanutkin selville joitain seikkoja. Lue alla olevat väittämät, jotka kertovat siitä, että kumppanisi on suurella todennäköisyydellä uskollinen, ainakin tieteen silmissä.

1. Tienaatte lähes saman verran rahaa

Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan pariskunnat pettävät epätodennäköisemmin silloin, kun heidän tulotasonsa ovat lähellä toisiaan. Miehet pettävät tutkimuksen mukaan todennäköisemmin, jos heidän tulotasonsa on puolisoa suurempi tai vastaavasti paljon pienempi.

2. Hänen ystävänsä ovat uskollisia

Ihminen on suuremmalla todennäköisyydellä uskollinen, jos hänen ystävänsäkin ovat. Näin kertoo Yhdysvaltalaistutkimus.

3. Hän tuntee olonsa rakastetuksi ja luotettavaksi

Yleisestä uskomuksesta poiketen, suurin osa miehistä ei petä siksi, että hän ei saa suhteessa seksuaalista tyydytystä. Useimmat nimittäin etsivät pettämisen kautta henkistä tyydytystä ja hyväksyntää.

4. Hän on ulospäin suuntautunut

Tutkimusten mukaan ulospäin suuntautuneet ja ekstrovertit ihmiset eivät ole yhtä alttiita muiden vaikutukselle. Sen sijaan sisäänpäin kääntyneet introvertit pettävät useammin, sillä he innostuvat helpommin muiden kiinnostuksesta.

5. Hän vain vaikuttaa siltä

Erään tutkimuksen mukaan omiin vaistoihin kannattaa luottaa. Jos sinulla on tunne siitä, että kumppani ei ole pettäjäainesta, olet usein oikeassa.

6. Hän kuuntelee metallimusiikkia

Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka kuuntelevat hevimetallia ovat uskollisia kumppaneita.

7. Hän on suuresta perheestä

Joidenkin tutkimusten mukaan usein pettäjä on perheestä, jossa hän on itse ainut lapsi.

Lue myös: 8 asiaa, jotka tapahtuvat silloin, kun suhde on vakaalla pohjalla

Lähde: Cosmopolitan