Kuva: Fotolia

Vinkit Tinder-treffeille - 10 kohtaa

04.10.2015 22:15 - Reetta Haverinen

Monille sinkuille tuttu Tinder-sovellus on mullistanut suomalaista treffikulttuuria: entistä useampi uskaltaa lähteä treffeille ihmisen kanssa, josta on nähnyt vain muutaman valokuvan ja lyhyen esittelytekstin.

Tinder-treffeille lähteminen voi tuntua joillekin ihmisille vaikealta –varsinkin, jos treffikokemukset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Tuntemattoman ihmisen tapaaminen ensimmäistä kertaa voi laittaa perhoset lentelemään vatsassa. Jännittäminen on kuitenkin täysin normaalia, eli treffejä ei kannata sen vuoksi perua.

Jos et ole vielä rohjennut pyytää Tinder-pariasi treffeille, kannattaa sinun tehdä se vaikka heti. Tavattuasi henkilön silmätysten, saat ihmisestä oikean kuvan ja näet heti, tuletteko toimeen keskenänne. Jos taas et ole vielä kertaakaan myöntynyt treffikutsuun, uskalla tehdä se nyt. Seuraavilla vinkeillä pääset jo pitkälle:

1. Ole oma itsesi

Kliseistä kyllä, mutta jos esität jotain, mitä et ole, huomaa treffikumppanisi sen taatusti ennemmin tai myöhemmin. Ei myöskään ole reilua toista kohtaan, että vasta kuukausia treffailtuanne paljastat, että itse asiassa et olekaan moottoripyöräilevä maailmanmatkaaja vaan kaikkia ajoneuvoja vieroksuva kotihiiri.

2. Anna myös toiselle suunvuoro

Jos puhut jatkuvasti, saatat antaa itsestäsi todella itsekeskeisen kuvan. Treffeillä on tarkoitus keskustella ja tutustua toiseen ihmiseen - siten anna myös seuralaisesi kertoa itsetään ja esittää omia mielipiteitään.

3. Älä oleta, että kumppanisi maksaa

Monet naiset olettavat, että miehet maksavat kaiken lystin silloin, kun kyse on treffeistä. Kuitenkin, jos kyse on ensimmäisestä tapaamisesta, on naisen suotavaa maksaa omat kahvit ja pullat itse varsinkin silloin, jos leidi itse on esittänyt treffikutsun. Tässä tapauksessa on kohteliasta maksaa myös seuralaisen tilaus - yleensä henkilö, joka on pyytänyt treffeille on se, joka lystin myös maksaa. 

Jos kuitenkin menette treffeille esimerkiksi tyyriiseen ravintolaan tai käytte teatterissa, voivat molemmat maksaa hyvin oman osuutensa huvista.

4. Mieti valmiiksi keskustelunaiheita

Jos pelkäät hiljaisia hetkiä, mieti jo ennen treffejä muutamia aiheita, joista voisitte keskustella. Jos tiedät esimerkiksi seuralaisesi profiilin perusteella, että hän pitää elokuvista, katso, mitä filmejä elokuvissa tällä hetkellä pyörii ja virittele keskustelua vaikka kyseisistä teoksista.

5. Älä murehdi liikaa ulkonäöstäsi

Vaikka treffeille tulee laittautua, älä panikoi siitä, että sinun tulee käydä kampaajalla ja ostaa yllesi upea, uusi asukokonaisuus vain kyseistä tapaamista varten. Loppujen lopuksi luonteesi on se, joka kertoo, sovitteko toisillenne vai ette. Ole oma itsesi ja astele treffeille ryhdikkäästi, itsevarmuutta huokuen. Se jos mikä hurmaa seuralaisesi paremmin kuin yksikään pikkumusta.

6. Sopikaa treffit mukavaan paikkaan

Kun tunnet olosi mukavaksi, osaat olla rennompi ja aidompi. Älä siis sovi treffejä paikkaan, jossa et takuulla viihdy. Varma valinta on sopia tapaaminen esimerkiksi tuttuun ja mukavaan kahvilaan. 

Joskus on kuitenkin hyvä kokeilla jotain uutta. Pyydä esimerkiksi ystävääsi suosittelemaan mukavaa treffipaikkaa sinulle ja seuralaisellesi. 

7. Anna tarvittaessa toinen mahdollisuus

Jos et ota heti ensitreffien jälkeen selvää tunteistasi, anna seuralaisellesi toinen mahdollisuus. Älä anna tyypille rukkasia heti, jos hän ei saanut polviasi vielä veteliksi. Voi olla, että treffikumppanisi on jännittäjätyyppiä, eikä hän osannut tuoda parhaita puoliaan treffeillänne vielä esiin.

8. Uskalla sanoa ei 

Edelliseen kohtaan viitaten, joskus voi kuitenkin tuntua siltä, että välillänne ei ole minkäänlaista kemiaa. Tällöin sinun on parasta kohteliaasti kertoa seuralaisellesi, että mielestäsi toiset treffit eivät ole kovin kannattava ajatus. Näin tulet säästäneeksi teidän molempien aikaa, etkä anna seuralaisellesi vääränlaisia viestejä.

9. Suudelmat ja seksi eivät ole itsestään selvyys

Muista, ettei sinun tarvitse suostua asioihin, joihin et ole valmis. Vaikka jotkut ovat tottuneet siihen, että petipuuhiin voi hyvin siirtyä heti ensimmäisten treffien jälkeen, ei sinun tarvitse hypätä sänkyyn kenenkään kanssa, jos et ole asiasta täysin varma.

10.Pidä lippu korkealla

Jos seuralaisesi ei tunnu oikealta, älä masennu – hän ei vain ole valittusi. Kliseistä kyllä, mutta kuten sanotaan: meressä riittää kaloja. Ketään ei tule treffailla vain sen vuoksi, ettei parempaa seuraa ole tällä hetkellä tarjolla.

Treffeillä kannattaa käydä monestakin syystä. Lue esimerkiksi artikkelistamme, miksi uusien ihmisten tapailu kannattaa: 10 syytä, miksi sinun ei tule kieltäytyä Tinder-treffeistä.

Kilpailut

Uusimmat