Kuva: Mikko Räsänen

Leiki, sure, tukeudu - Ensitreffit alttarilla -terapeutti listaa avaimet onneen

21.10.2015 13:15 - Pauliina Jokinen

Psykoterapeutti Maaret Kallio kertoo, miten elämään voi saada enemmän lämpöä.

Toisinaan tuntuu, että omasta elämästä puuttuu jotakin: myötätuntoa, lämpöä tai rakkautta. Silloin kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin, psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo.

Kallio ei halua antaa suoria neuvoja asioiden parantamiseksi tai muuttamiseksi, vaan kehottaa jokaista miettimään tilannetta omalta kannaltaan. Kallio on listannut eräänlaisia "ansoja", joihin ihmiset usein kapsahtavat, vaikka toivoisivat elämäänsä enemmän läheisyyttä.

Lue alta ansat, joihin luiskahdamme elämässämme kuin huomaamatta:

Ansa 1: Kontrolli

Perfektionismia pidetään jopa myönteisenä asiana. Usein sillä kuitenkin rauhoitellaan mieltä, joka väittää, etten voi tai pysty johonkin.

- Kontrolloivalla ihmisellä on halua hallita itseään ja muita sekä halu laittaa asiat boksiin: Se tuo turvallisuuden tunnetta, Maaret Kallio kuvailee.

- Vastustan ajatusta siitä, että olisimme oman elämämme herroja. Tämä ei tarkoita, että vain olisi antauduttava ja katsottava, miten asiat etenevät. Ennemmin kannattaa miettiä niitä asioita, mihin todella voi itse vaikuttaa, Kallio jatkaa.

Vaihtoehto: Inhimillisyys

- Emme koskaan riitä ja se on ok. Täydellisyyttä ei koskaan tule olemaan. Voimme saada esimerkiksi täydellisiä hetkiä lapsien kanssa, mutta täydellinen vanhemmuus on tuhoon tomittua, Kallio kuvailee.

- Kyse on siitä, miten tulemme sopuun sen asian kanssa, että olemme tavallisia. On inhimillistä olla tavallinen ja tulla toimeen omien puutteiden kanssa, Kallio muistuttaa.

Ansa 2: Yli-itsenäisyys

- Meillä suomalaisilla on mielikuva sisukkuudesta ja pärjäämisestä. Itseltään vaaditaan paljon ja monelle on tuttu ilmiö, jossa ”joudutaan pärjäämään”. Ihminen, joka ei osaa pyytää tai tarvitse apua, on heikoilla, Kallio toteaa.

Vaihtoehto: Viisaasti riippuvainen muista

- Pitää olla viisaasti riippuvainen muista. Täytyy osata ottaa apua vastaan, kun apua tarjotaan, eikä manata kuinka "yksin olen itkuni itkenyt ennekin". Toiset ihmiset ovat meille aina peilejä ja saamme vahvemman olon, kun luotamme, että olemme turvassa ja osaamme turvata muihinkin ihmisiin, Kallio kuvailee.

Ansa 3: Ylikestävyys

Menivätkö kauan odotetut treffit mönkään, mutta huomaat kertovasi ystävillesi, ettei asia todellisuudessa tunnu missään. Tai tulit torjutuksi työpaikkahaastattelussa, vaikka olit todella uskonut pääseväsi pitkälle?

- Kivun kohdatessa voi väittää, ettei tilanne tunnu missään, Kallio kertoo.

- Mutta eikö muka kannata välittää? Elämä saa tuntua. Jos elämässä luottaa vain järkeen tai tunteisiin, on heikoilla, Kallio jatkaa.

Vaihtoehto: Haavoittuvuus

- Onnelliset ihmiset osaavat tuntea erilaisia tunteita: Heillä on taitoa elää elämää sellaisena kuin se tulee, ja he kunnioittavat sekä iloa että surua. Jos emme jaa tunteitamme, niin hyviä kuin huonojakin, muiden ihmisten kanssa, jäämme yksin. Ulospäin saattaa näyttää hyvältä, mutta kukaan ei näe muurin sisälle, Kallio kuvailee.

Ansa 4: Supertärkeily

Toisinaan vastaan tulee ihmisiä, jotka ovat hiukan parempia kuin muut: He saattavat kertoa suureen ääneen, etteivät katso tietynlaisia ohjelmia televisiosta tai käy syömässä tuikitavallisissa ravintoloissa.

- Ollaan tosielämän businessluokkaa. Todellisuudessa se kertoo huonosta itsetunnosta, Kallio toteaa.

Muita polkemalla ei kannata nousta ylös, sillä se kapsahtaa usein omaan nilkkaan.

- Tämä ei tarkoita, etteikö voisi tuntea onnea ja iloa menestymisestään, Kallio muistuttaa.

Vaihtoehto: Leikki

- Jos kadotetaan elämästä leikki, katoaa ilo, Kallio muistuttaa.

- Se, miten kokee iloa tai leikkii, ei tee ketään huonommaksi. Jokaisella on oma tapansa löytää ilo elämäänsä, Kallio sanoo.


Lue myös: "Kiire on pakenemista" - Maaret Kallio kertoo, mistä kiireessä on kysymys

Kilpailut

Uusimmat