Kuva: Fotolia
Tositarinat himon hetkiltä: "Masturboin ajaessani, seksiä yökerhon takahuoneessa..."
Moni meistä on varmaan kokenut tilanteen, jossa himo on voittanut järjen.
Himo saa ihmisen tekemään kummallisia asioita ja tällaisissa tilanteissa järjelle ei aina jää aikaa. Lue alta oikean elämän kokemukset tilanteista, jolloin nautinto on ollut tärkeintä.
”Jaloissani oli lempiverkkarini. Entisen miesystäväni mielestä oli todella hyvä idea repiä housut saumoista rikki ennen rakastelua. Kaipaan niitä housuja, en niinkään entistä miesystävääni.”
"Olen livahtanut yökerhon takahuoneeseen harrastamaan seksiä. Huoneessa oli yökerhon valopöytä ja muuta tekniikkaa sekä tavaraa, jota baarimikot saattavat tarvita. Huoneesta oli ikkuna suoraan viereiselle tanssilattialle, mutta koska huoneessa ei ollut valoja, ei kukaan vieressä tanssinut tajunnut, mitä metrin päässä tapahtui. Oli myös riski, että yökerhon henkilökunnalle olisi tullut asiaa huoneeseen kesken kaiken. Se ehkä lisäsi touhun jännitystä."
”Provinssirockin festarialueen läheiset metsät ovat tulleet hyvin tutuiksi. Tosin viime kerralla meinasin hukata metsään sekä kenkäni, alusvaatteeni että kännykkäni.”
"Olimme ystäväni kanssa lomamatkalla Indonesiassa ja kohtasimme rantaravintolassa pari komeaa surffaria. Vietimme illan heidän kanssaan ja päätimme jatkaa ihastuksen sokaisemina iltaa nelistään hotellimme uima-altaalla. Kello oli aamuneljä, hotellissa hiljaisuus, mutta uima-altaan vesi oli niin houkuttelevan lämmintä, ettemme voineet jättää yöuintia väliin. Avasimme uima-altaan reunalle seisseen patsaan päätä vasten muutaman olutpullon sillä seurauksella, että antiikkipatsaan pää irtosi. Kiinnitimme sen parhaamme mukaan purukumilla ja yöhuikkien jälkeen luikimme hiljaa hotellihuoneeseen juhlia jatkamaan. Aamupalalla saimme huonenaapureilta vihaisia katseita ja hotellin henkilökunta ihmetteli tyhjiä pulloja allasalueella. Yö oli kuitenkin aamuhäpeän arvoinen."
"Olin siivoajana töissä ja menin aamuvuoroon aina kello neljän bussilla. Jäin aina pois päätepysäkillä, mistä kyytiin astui aina komea ulkomaalainen. Katsekontaktia otettiin aina siinä "vuoronvaihdossa" mutta yhtenä aamuna häntä ei näkynytkään. Lähdin kävelemään työpaikalle päin ja yllätyksekseni herra odottelikin kulman takana. Vaihdettiin numeroita ja seuraavana päivänä tavattiin kahvilassa. Hänellä oli mukanaan nippu avieropapereita, joita pyysi minua tulkkaamaan espanjaksi. Ärsytti, mutta ajattelin, että autetaan nyt poikaa, ehkä se kannattaa. Pääsin illalla yökylään ja auttamiseni palkittiin."
"Päätin masturboida ajaessani, sillä aikatauluni oli niin kiireinen, ettei aikaa pysähdykselle ollut. Homma hoituikin, vaikkakin suorituksena se oli hengenvaarallinen. Kun toimitus oli ohi, niin loppusiivous oli oikeastaan haasteellisempi kuin itse suoritus. Päätin myös tehdä saman tempun paluumatkalla. Tuolloin aikaa oli enemmän, joten päätin ajaa tien sivuun. Kyseessä oli pikkutie, joten en vaivautunut ajamaan sivummalle. Autosta löytyi lehti ja siitä hieman eroottisesti pukeutunut ”viikon tyttö” tai vastaava. Olin niin keskittynyt toimitukseen, että minulta jäi huomaamatta, että auton vierelle oli pysähtyntyt vastaantulija. Tämä pariskunta ei ollut kovinkaan innoissaan puuhistani, vaan teki käsimerkein selväksi, että olisi minun aika jatkaa matkaa."
"Olin parikymppisenä hirvittävän ihastunut soitto-oppilaaseeni ja päädyimme silloin pussailemaan soittoluokassa. Homma jäi pussailun asteelle, mutta 25 vuotta myöhemmin löysin hänet Facebookista. Hän asui Nizzassa, joten lähetin lapset isovanhempien kanssa Kanarialle jouluksi, jotta pääsin itse tapaamaan miestä Nizzaan. Kyllä kannatti!"
"Olin nuorena partioleirillä ja samaisella leirillä oli myös silloinen poikaystäväni. Yhtenä päivänä ohjelmassa oli melomista viereisellä järvellä. Minä ja poikaystäväni meloimme suoraan läheiseen saareen harrastamaan seksiä. Myöhemmin toivoin, että kukaan muu ei päätynyt melomaan kyseisen saaren vierestä."
"Vietin kesälomaa Ranskassa ja yön pikkutunteina baarissa kohtasin tajunnan räjäyttävän komean miehen. Hän oli niin uskomattoman upea, että sillä sekunnilla päätin jättää miettimättä, mihin ystäväni oli mennyt, miten löytäisin hotellillemme, millä avaimella pääsisin huoneeseen sisään ja niin edelleen. Kävelimme miehen kanssa rannalle, hukkasin pikkuhousuni ja päivällä ostamani rannekorun. Päädyimme loppujen lopuksi yöuinnin jälkeen hotellin ikkunan alle huutamaan miehen kanssa, että ystäväni tulisi päästämään meidät sisään lämpimään. Ystäväni oli hyvin vihainen aamuyön herätyksestä, mutta sittemmin olemme voineet nauraa tapahtumalle - ja itse olen muistellut yötä monet kerrat lämmöllä."
Lue myös: "Kävelin keskelle suoraa toimintaa" - lue karut uskottomuustarinat