Pieni muutos Facebookissa parantaa suhdettasi

Tuoreen tutkimuksen mukaan parisuhde, josta ilmoitetaan sosiaalisessa mediassa kestää paremmin.

Julkaistu:

Tuoreen tutkimuksen mukaan parisuhteen julkistaminen Facebookissa tarkoittaa, että suhde kestää pidempään ja kumppanisi on enemmän sitoutunut siihen.

Facebookissa suhdettaan julistavat panostavat suhteeseensa enemmän kuin ne, jotka pitävät suhteensa poissa sosiaalisesta mediasta.

Nykyisin perisuhteen julkistaminen sosiaalisessa mediassa on oikeastaan jo yksi parisuhteen vaihe.

Tutkimusta varten haastateltiin 170 nuorta heidän sosiaalisen median käytöstään. Opiskelijat, jotka viettivät enemmän aikaa Facebookissa, julkistivat myös todennäköisemmin suhteensa siellä. Yhteiset kuvat ja päivitykset näyttivät myös nostavan tyytyväisyyttä omaan suhteeseen.

Vaikka tämä tutkimus kertoo ainoastaan nuorista, aiemmin julkaistu tutkimus vaikuttaa myös siitä, että sama pätee myös vanhemmilla. Vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan ne pariskunnat, jotka ilmoittavat avioliitostaan Facebookissa, olivat tyytyväisempiä suhteissaan. Tutkimuksen mukaan pariskunnat, joilla oli yhteisiä kuvia tai päivityksiä, oli korkeampi tyytyväisyys suhteeseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa myös asian kääntöpuoli. Liika aika koneella voi myös kääntyä suhdetta vastaan ja vahingoittaa sitä.

Lue myös: 5 ominaisuutta, jotka löytyvät hyvältä kumppanilta

Lähde: Family Share