8 asiaa, jotka tekevät sinusta seksikkään, olit sitten minkänäköinen tahansa

Seksikkyys ei ole kiinni ainoastaan ulkoisista tekijöistä. 

Julkaistu:

MTV kertoo sellaisia tekijöitä, jotka tekevät ihmisestä seksikkään, vaikka hän olisi ulkonäöllisesti millainen tahansa. Lista lohduttaa, varsinkin silloin, jos olonsa tuntee epävarmaksi tai surulliseksi. Aina tulisikin muistaa, että kauneus on katsojan silmissä, mutta sinussakin saattaa olla paljon sellaista, mitä muut pitävät todella viehättävänä.  

Katso, mitkä alla olevista ominaisuuksista pätevät sinuun. 

1. Sinulla on mahtava nauru. Se on persoonallinen ja ihmiset pitävät siitä, kun saavat sinut nauramaan. 

2. Olet hyvä kuuntelemaan. Se antaa sinusta empaattisen ja lämpimän kuvan, ja se jos joku, on seksikästä.

3. Muistat kehua muita. On seksikästä, kun ihminen näkee muissakin hyvää. 

4. Et pelkää kosketusta, vaan sinua on esimerkiksi luontevaa halata. 

5. Vartalotyyppisi on ”hauska”. Tällä ei suinkaan tarkoiteta sitä, että näyttäisit naurettavalta, vaan sitä, että ruokavaliosi sallii hauskanpidon ja rentoutumisen ja treeniohjelmasi ei vie kaikkea aikaasi. Vartalosi siis sallii elämästä nauttimisen – ja se on todella seksikästä. 

6. Katsot muita rohkeasti silmiin. 

7. Et tee pilkkaa muista. Muiden mollaaminen itsensä vahvistamiseksi on arkajalan toimintaa, eikä siinä ole mitään seksikästä. Toisin on sen laita, että keskittyy omiin vahvuuksiinsa puuttumatta muiden puutteisiin. 

8. Et pelkää näyttää, kun sinua pelottaa tai olet heikko. Inhimillisyys on seksikästä, muista se. 

Lähde: MTV