Kuva: Fotolia

Paras päivä etsiä kumppania netistä selvitettiin - katso!

02.01.2016 20:15 - Emma Ylistalo

Nyt on loistava hetki etsiä kumppania nettideittisivustoilta, sillä niiden vilkkain aika on juuri käynnissä.

Varsinkin talvisin ihmiset kaipaavat rinnalleen toista, jonka kanssa voi käpertyä sohvalle iltaisin. Jos sinullakin on etsinnässä se oikea, nyt on juuri oikea aika kirjautua nettideittisivustolle. 

Nyt on nimittäin juuri se aika vuodesta, kun deittisivustot täyttyvät elämänkumppania etsivistä sinkuista.

Match.com-sivuston mukaan heidän nettisivunsa vilkkain päivä on tammikuun ensimmäisenä sunnuntaina, jota he kutsuvat "deittailusunnuntaiksi". Tänä vuonna tuo päivä siis on 3. tammikuuta. Jos haluat vielä osua nettisivustolle kaikkein kiireisimpään aikaan, se on juuri hieman ennen kello yhdeksää illalla.

Vaikka juuri kyseinen päivä ehtisi mennä ohi, ei hätää! Vuoden huippusesonki nimittäin jatkuu aina ystävänpäivään asti. Joulun ja ystävänpäivän välillä esimerkiksi Matc.com-sivuston käyttäjämäärä kasvaa 60 prosentilla. Jos siis olet suunnitellut nettideittailua, nyt on paras aika siihen!

Lue myös: Oletko ihastumassa uuteen ihmiseen? Kysy itseltäsi ensin kolme asiaa

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat