Kuva: Fotolia

Miksi kumppani sortuu pettämään? 5 syytä

04.03.2016 22:15 - Senja Rapila

Onnellinenkin parisuhde voi muuttua hetkessä sotatantereeksi, kun mukaan tulee kolmas pyörä.

Pettämiselle ei ole koskaan hyväksyttävää selitystä, eikä sitä voi ennustaa. Sosiaalisten normien ja oletusten vuoksi miehet ovat kuitenkin taipuvaisempia pettämään kuin naiset. Se ei tarkoita etteivätkö naiset pettäisi, mutta miehet pettävät useammin. Jopa maailman ystävällisin ja suloisin ihminen voi tulla petetyksi. Miksi?

1. Häntä ei kiinnosta tunteesi

Vaikka maailmassa on todella paljon hyviä ihmisiä, siinä on myös heitä, jotka eivät todellakaan välitä muiden tunteista.

Jotkut saattavat kertoa kumppanilleen juuri ne sanat jotka tämä haluaa kuulla, mutta todellisuudessa he haluavat vain pitää kumppaninsa tarpeeksi lähellä saadakseen tasaisin väliajoin seksiä. Karua, mutta totta.

2. Hän on epävarma

Jotkut eivät ole kuitenkaan yllä esitellyn törkimyksen kaltaisia, mutta he ovat todella epävarmoja. Se ei siis tarkoita etteivätkö he välittäisi kumppanistaan, mutta he vain pelkäävät niin paljon menettävänsä kumppaninsa, että ajattelevat pääsevänsä helpommalla pettämällä ensin. 

3. Hän ei ymmärrä arvoasi

Välillä tulee myös niitä hetkiä, että ihmiset eivät ymmärrä mitä heillä on, ennen kuin he menettävät sen. Vaikka tämä ei ole millään tavoin hyvä tekosyy pettämiselle, jotkut eivät vain rehellisesti sanottuna ymmärrä mitä he ovat löytäneet ja uskovatkin löytävänsä jotain yhtä hyvää - ellei parempaa - aidan toiselta puolen. 

4. Hän on heikko

Jokaisella on välillä heikkoja hetkiä. Miehet saattavat kuitenkin olla henkisesti vielä heikompia kuin naiset, sillä heillä ei välttämättä ole yhtä paljon itsekuria naisten seurassa. Kumppanisi saattaakin sortua pettämään sinua vain siitä syystä, että hän ei vain ole pystynyt kieltäytymään seksin mahdollisuudesta eksoottisen ja tuntemattoman persoonan kanssa. 

5. Hän ei pysty myöntämään rakkauden hiipumista

Valitettavasti rakkaus ei aina kestä, ei ainakaan todellisessa elämässä. Joskus rakkaus ei edes kerkeä kasvaa tarpeeksi suureksi, että se kestäisi myös alku-huuman jälkeen. Kaikista pahinta on kuitenkin se, että samalla kun toisen rakkaus kasvaa, se voi toisella hiipua kokonaan pois. 

Joskus kumppani voi sortua pettämään sinua juurikin sen takia, että hänen rakkautensa on hiipunut pois kokonaan. Hän ei ole kuitenkaan tarpeeksi rohkea kertoakseen siitä sinulle suoraan, vaan tekee sen sijaan huonoja päätöksiä. Et voi käskeä ketään rakastamaan sinua, joten ainoa vaihtoehto on päästää irti ajoissa.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: 4 asiaa, joita kumppanisi toivoo sinulta

Lue myös: Kevät todella pistää hormonit hyrräämään - suomalaispsykologi selittää, miten

Kilpailut

Uusimmat