Kuinka tulla maailman parhaimmaksi kaasoksi - 10 vinkkiä alan ammattilaiselta

06.08.2015 22:45 - Reetta Haverinen

Jen Glantzin ammatti saa monet pikkutytöt kateudesta vihreiksi, sillä nainen on ammatiltaan morsiusneito. Siten Glantz tietää mistä puhuu kertoessaan, mistä on hyvät kaasot tehty.

27-vuotias Jen Glantz on ehtinyt toimia varsin monen morsiamen tukena ennen hääpäiväaamua ja vielä senkin jälkeen. Newyorkilainen Glantz on kirjaimellisesti rakkauden ammattilainen, sillä hän hankkii elantonsa toimimalla morsiusneitona.

Oman liiketoimintansa perustamisen jälkeen nainen on ehtinyt toimia kaason tehtävissä jo 30 kertaa. Glantz laittoi yrityksensä pystyyn vuosi sitten, joten luku on varsin kunnioitettava.

Nainen on toiminut morsianten tukena ja turvana ennen kuin nämä ovat vannoneet rakastetuilleen ikuista rakkautta alttarilla. Glantz on siten tottunut tarjoamaan apuaan niin häiden kuin polttareidenkin järjestelyissä. Daami kertoi Daily Mailille parhaimmat vinkkinsä, jotka jokaisen kaason tulisi lukea ennen kuin morsiamen suuri päivä koittaa:

1. Tartu heti toimeen

Tarjoa morsiamelle apuasi, ennen kuin hän hoksaa sinulta sitä kysyä. Tarjoudu esimerkiksi suunnittelemaan pöytäkarttaa, askartelemaan koristeita tai pohtimaan lautasliinavaihtoehtoja.

Voi olla, että morsiamen pää on häästressistä räjähtämäisillään, mutta hän ei tohdi pyytää keneltäkään apua. Siten omaehtoinen auttavan käden ojentaminen saattaa saada monet morsiamet huokaisemaan helpotuksesta.

2. Mieti lahjasi tarkkaan

Pikkutuhmat vekottimet ovat tarkoitettu polttareihin. Jätä siis seksikkäät alusvaatteet tai seksilelut häälahjapaketista ehdottomasti pois, vaikka aviopari olisi kuinka huumorintajuista sorttia hyvänsä.

Monet hääparit laativat toiveidensa lahjalistan etukäteen, joten vilkaise toivelistaa, ennen kuin astelet lahjaostoksille. Jos lahjatavaroiden hinta hirvittää, keskustele muiden morsiusneitojen kanssa, josko voisitte ostaa rakastavaisille yhteisen häämuiston.

3. Osta mekkosi ajoissa

Älä jätä morsiusneidon asunvalintaa viimetippaan. Muista myös keskustella asiasta itse hääparin kanssa, sillä häiden teema sanelee pitkälti sen, minkälaisiin asuihin morsiusneitojen tulee itsensä vaatettaa.

Jos saat valita mekkosi itse, muista tilata tai ostaa puku ajoissa. Mikään ei ole karmaisevampaa, kuin metsästää epätoivoisena juhlapukua viikkoa ennen suurta päivää.

4. Pidä ''ensiapulaukkua'' mukanasi

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan - ei edes hääpäivänä. Siten kaasojen tulee varautua kaikkeen aina napin irtoamisesta katkenneeseen kynteen ja kantapään hiertymään asti.

Pakkaa siis pieneen selviytymispakettiin tavaroita, joita voit hätätilanteessa tarvita: nenäliinoja, pinnejä, hiuslakkaa, neulaa ja lankaa, särkylääkkeitä, laastareita, pumpulipuikkoja, puuteria, teippiä, hakaneuloja, ponnareita, kampa, hengenraikastin ja hammastikkuja.

5. Varaudu pitkään päivään

Nappaa häihin mukaasi matalat varvassandaalit, deodoranttia ja mukavat sukat. Kun morsian on poseerannut korkeissa korkkareissa ja tanssinut valssia pitkin hääpaikan parkettia, voi daamin jalkoja kuumottaa illalla melkoisesti. Siten nokkela kaaso saa taatusti morsiamelta pisteen jos toisenkin, kun saa lepuuttaa jalkojaan ja sipaista tarvittaessa raikastetta kainaloonsa.

Pidä mukanasi myös pientä välipalaa kuten suklaata ja pähkinöitä. Kun huomaat, että morsiamen energiat alkavat olla lopussa, hoputa kaunotarta nappaamaan murua rinnan alle. Monet morsiamet eivät hoksaa pitää ruokailustaan ja nesteytyksestään huolta kaiken touhun ja tohinan keskellä. Pidä siis huolta parhaasi mukaan siitä, että juhlakalu jaksaa edustaa energisenä aamusta iltaan.

6. Älä panikoi

Vaikka mitä tapahtuisi, älä mene pakokauhun valtaan. Monet morsiamet saattavat ylireagoida pienien vastoinkäymisten kohdalla, koska he tahtovat hääpäivänsä olevan täydellinen. Siten kaasojen tulee säilyttää malttinsa ja järkeillä asiat järjestykseen, vaikka ympärillä vallitsisi täysi kaaos.

7. Älä nauti liikaa alkoholia

Vaikka häissä olisi ilmaista boolia ja viiniä, älä intoudu nauttimaan ilolientä liian kanssa. Muista, että ensisijainen tehtäväsi on toimia morsiamen oikeana kätenä, ei nollata omaa päätäsi ja viihdyttää pariskunnan miespuolisia sinkkuystäviä.

8. Muista, että voi myös kieltäytyä

Jos aikataulusi näyttää kiireiseltä ja sinulla on paljon stressiä esimerkiksi töiden puolesta, voit kohteliaasti kieltäytyä kaason kunniasta. Anna tehtävä mieluummin jollekin muulle, joka voi hoitaa homman kunnialla kotiin.

Älä ota tehtävää vastaan, jos tiedät jo etukäteen, ettet ehdi osallistumaan hääpalavereihin tai käyttämään aikaasi hääohjelman suunnitteluun. Ystäväsi taatusti ymmärtää, jos kerrot, ettet yksinkertaisesti ehdi tekemään mitään hääsuunnittelujen eteen.

9. Mieti kustannuksia

Jos budjettisi ei ole vakaalla pohjalla ja häihin osallistuminen arveluttaa, kannattaa sinun tutkia erilaisia edullisia majoitus- ja kyytivaihtoehtoja. Puntaroi hääpaikan lähellä sijaitsevien hotellien hintoja tai kysy, josko saisit punkata muutaman yön tuttavasti luona.

Käytä yhteisiä kimppakyytejä tai edullisia bussitarjouksia. Osta hääparin lahja yhdessä jonkun muun kanssa ja mieti, voisitko lainata häihin sopivia juhlakenkiä joltain ystävältäsi, ettei sinun tarvitsisi lähteä kenkäostoksille ennen juhlia.

10. Muista, ettet ole pelkkä kaaso

Hääpäivänä sinun tulee toki vastata juhlien sujuvuudesta ja morsiamen laahuksen kannattelusta, mutta muista ennen kaikkea olla ystäväsi tukena. Kuuntele ja lohduta, jos häntä ahdistaa tai jännittää. Avioliittoon astuminen voi taatusti saada tunteet pintaan, joten näytä morsiamelle, ettei hän ole yksin suurten asioiden keskellä.


Lue myös: 6 vinkkiä, joiden avulla sinusta tulee täydellinen kaaso

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat