Etsi
Ihmissuhteiden asiantuntijat kertovat, mitkä merkit ennustavat kestävää parisuhdetta.
Usien ajatellaan, että naisiin vetoavat univormut. Tuoreen tutkimuksen mukaan totuus on kuitenkin hieman toisenlainen.
Muutamasta merkistä voi helposti päätellä sen, onko mies todella innoissaan suuseksin antamisesta.
Oletko sisaruksista nuorimpana joutunut isompiesi kiusan kohteeksi tai kulkenut pienenä siskosi vanhoissa lenkkareissa? Ei hätää, sillä todennäköisesti muut kuopukset ovat kokeneet aivan saman lapsuudessaan.
Suomalaiset museovieraat kirjoittivat vihkoon saamiaan iskulauseita, joista jaamme kanssanne parhaat.
Täydenkuun Kuvan kuvaajat tietävät, että hääparit haluavat kuviin aitoa tunnelmaa.
Seksin harrastamista ei kannata lopettaa kovallakaan helteellä. Sen sijaan siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Hyvässä suhteessa toisen pienet virheet eivät häiritse, eivätkä kaikki keskustelut johda riitaan.
Tuore tutkimus on saanut selville erittäin mielenkiintoista dataa siitä, mitä miehen kannattaa suustaan päästää treffeillä, jotta menestys olisi taattu.
Tuore tutkimus on selvittänyt, kuinka moni mies ja nainen ajattelee toista jotain muuta henkilöä kuin kumppaniaan seksin aikana. Tulokset saattavat yllättää.