Villi konseptiauto käänsi päitä - mitä se paljastaa Renault'n suunnitelmista?

04.10.2016 20:15 - Teknavi / Jussi Ojala

Renault esitteli TreZor-konseptiautonsa, jonka ominaisuuksia tai piirteitä voidaan luultavasti nähdä Renaultin tulevissa uutuusmalleissa.

Renaultin muotoilussa alkoi uusi aikakausi, kun hollantilainen Laurens van der Acker aloitti ranskalaisten muotoilujohtajana vuonna 2009. Pariisissa kuusi vuotta sitten esitelty DeZir-konsepti lähti viemään Renaultin linjoja aivan uusille linjoille – ja vuonna 2011 esitelty Captur-konsepti konkretisoi sen, mitä oli luvassa.

Vuonna 2012 esitelty neljännen sukupolven Clio oli sitten ensimmäinen tuotantomalli, jossa van der Ackerin kädenjälki toden teolla näkyi. Nyt – uuden Scenic-perheen myötä – mallikierros on tavallaan käyty läpi. Pariisissa van der Ackerin uusima mallisto on siis ensimmäistä kertaa esillä kokonaisuudessaan.

On siis aika aloittaa alusta. No ei sentään, mutta on silti aika uudistua. Autoalalla lähes mikään ei säily nykyään freesinä kovin kauan. Haaste Renaultin muotoiluosastolle on kova, sillä näin ison mallistouudistuksen jälkeen uusiutuminen ei tule olemaan helppoa. Kaikkea ei voi vetää uusiksi, mutta vanhat muodot pitää johdatella kohti uutta lempeän johdonmukaisesti.

Laurens van der Acker lähtee johdattelemaan meitä kohti uutta TreZor-konseptilla, joka on todella matala, leveä ja pitkä GT-henkinen sportti. Trezor on ranskaa ja tarkoittaa aarretta, joten auto aukeaa kuin aarrearkku: ”konepelti” ulottuu lähes koko auton yli ollen samalla auton katto ja ohjaamon lasipinnat.

TreZor on jännä sekoitus monenlaisia muotoja. Siinä on feminististä estetiikkaa, jota voi pitää van der Ackerin tavaramerkkinä. Samalla TreZorissa on myös maskuliinista voimaa, joka tulee isoista pyöristä ja vahvoista pyöränkoteloista – van der Ackerin tavaramerkki sekin. Voimanlähteenä autossa on Formula E -sarjassa käytettävä 350-hevosvoimainen sähkömoottori, joka tukee GT-henkisyyttä.

TreZorin keulaa hallitsevat viirumaiset ajovalot, jotka muodostavat avonaisen vinoneliön ja luovat samalla reunukset koko keulan kokoiseksi levenevässä maskissa. Maski on kuin iso kita, jonka yläpuolella viirumaiset silmät katsovat tiukkana kohti tulevaa.

TreZor on vain hieman reilun metrin korkuinen (1 080 mm), joten kylkilinja on pitkä ja matala. Kylki on kuitenkin yllättävän sopusuhtainen, sillä keulailmeestä toistuva avonainen vinoneliö johdattaa katseen kohti takapyöriä. Mittaa TreZorilla on tasan 4,7 metriä.

Perässä mielenkiintoisin muotoiluelementti on erittäin viirumaiset takavalot, jotka ulottuvat koko perän ympäri ottaen keskellä olevan Renaultin salmiakkilogon syleilyynsä.

Kokonaisuus on erittäin tasapainoinen ja linjakas – sekä äärettömän aistikas. Kuinka paljon tästä siirtyy sitten tuleviin Renaultin tuotantomalleihin? Sitä ei tarina kerro, mutta jos olisi pakko veikata, niin sekä etu- ja takavalojen muotoa, kylkilinjan pokkausta sekä isoa maskia voi pitää vahvana vihjeenä…

Lue myös: Volkswagen esitteli täysin uudenlaisen konseptiauton - tuleeko tästä uusi kupla?

Lue myös: Renault tuo sähköautonsa Suomeen keväällä – toimintamatka 400 km

Lue myös: Onko tämä todella Nissan Micra? Katso kuvat täysin uusitusta pikkuautosta

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat