Haaveiletko pinkistä puhelimesta? Suosikkipuhelimen pinkki versio saapuu Eurooppaan

04.12.2016 10:00 - Teknavi / Janne Laakso - mobiili.fi

Pinkki Honor 8 kiinnostanee erityisesti naisasiakkaita.

Elokuussa julkaistu Honor 8 on viihtynyt hyvin operaattoreiden myydyimpien puhelimien kärkikymmeniköissä, eikä suotta, sillä laite on kerännyt kehuja muun muassa laatutuntumastaan ja tyylikkäästä ulkonäöstään. Uutta tyyliä on luvassa lähiaikoina, sillä Honorin Facebook-sivuilla on kerrottu, että pinkki versio laitteesta saapuu lähiaikoina myös Eurooppaan.

Elokuun lopulla Suomeen saapunut Honor 8 on ollut tarjolla sinisenä, valkoisena, mustana ja kultaisena. Euroopan ulkopuolella on laitteesta ollut tarjolla myös Sakura Pink -nimeä kantava väriversio, joka loistaa pinkin ja kullan sekoituksena, hieman ruusukultaa muistuttavana sävynä. Värin nimi ”sakura” tulee japanista ja viittaa kirsikkapuiden vaaleanpunaiseen kukintoon. Tuoreen tiedon mukaan Sakura Pink saapuu myös Eurooppaan, mutta tarkempaa julkaisupäivää ei vielä kerrottu.

Matkapuhelinvalmistajat tuntuvat esittelevän erilaisia värivaihtoehtoja selvästi aiempaa innokkaammin. Perinteisten sävyjen, kuten eri harmaiden, valkoisten ja kultaisten rinnalle on tullut tyylikkäitä värejä. Pinkkiä on Honor 8:n lisäksi tätä nykyä nähtävissä esimerkiksi Samsung Galaxy S7:ssä, ja pinkin lisäksi myös sininen on ollut suosittu väri puhelimissa.

Lue myös: Nokia-puhelimet villeissä huhuissa - tulossa vedenpitävä ja tehokännykkä

Lue myös: Kännykkäkuvaajat huomio: Markkinoille tuli juuri 20 megapikselin kännykkäkamera

Lue myös: Mikä on tämä uutuuspuhelin? Näyttää tavalliselta, on lopulta aivan muuta!

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat