Onko tämä Nissan Micra? Uutuusmallia ei tunne samaksi autoksi

25.01.2017 09:00 - Teknavi / Mikko Autio

Viidennen sukupolven Nissan Micran rohkeat muodot saavat katseet kääntymään. Kävimme hakemassa Kroatiasta ensituntumat tästä uutuudesta.

Nissan on nuorentanut vauhdikkaasti profiiliaan viime vuosina, ja oli myös mukana aloittamassa Eurooppaa vallannutta crossover-trendiä. Uudistuksien yhteydessä myös mallinimet on laitettu uuteen uskoon, mutta Micra on yksi harvoista säilyneistä.

Viime vuonna Pariisin autonäyttelyssä ensiesittelyssä ollut Micra on muotoiltu hyvin rohkeasti. Terävät linjat antavat autolla jopa vihaisen ilmeen. Takaviistosta huomio kiinnittyy terävän nousun tekevään ikkunalinjaan ja sen alla kulkevaan kylkipokkaukseen. Nämä yhdistettynä laskevaan kattolinjaan antavat autolle voimakkaasti eteenpäin pyrkivän ilmeen. Edeltäjän pyöreydestä ja sympaattisuudesta ei ole tietoakaan uutuuden muotoja katsellessa. Ulkomittojen osalta viidennen sukupolven Micra on edeltäjäänsä pidempi, leveämpi ja matalampi. Kokonaispituus jää juuri alle neljään metriin.

Kasvaneet mitat sekä näkyvät että tuntuvat sisätiloissa. Etupenkkiläisillä on avarat oltavat kiitos pitkälle ulottuvan tuulilasin. Laatuvaikutelmaan on panostettu ja se onkin ottanut ison harppauksen eteenpäin. Nykypäivänä entistä merkittävämmässä roolissa olevat multimediajärjestelmät ovat nostaneet päätään myös pienten autojen keskuudessa. Micraan on tarjolla isommista sisarista tutulla käyttöliittymällä varustettu NissanConnect-järjstelmä, joka mahdollistaa muun muassa Apple CarPlayn käytön. Multimediajärjestelmien suhteen Nissan antaa hieman tasoitusta eurooppalaisille kilpailijoille, sillä ne tuntuvat ja näyttävät hieman vanhanaikaisilta kilpailijoihin verrattuna.

Takatilat ovat kokoluokassaan tyypilliset ja kaksi aikuista mahtuu kyytiin vaivattomasti. Ovenkahvan piilottaminen C-pilariin ei ainakaan paranna takaoven käytettävyyttä, ja kattolinjan mukana laskeva ovilinja vaikeuttaa kulkemista taakse. Myös tavaratila edustaa kokoluokassaan tyypillistä tarjonta (300-1 004 l), mutta useiden kilpailjoiden tavoin muotoilusta johtuen nostokynnys on varsin korkealla.

Pääsimme ottamaan ensituntumat uudesta mielenkiintoisesti 0,9-litraisesta bensaturbosta. Moottori on tuttu konsernisisar Renaul Cliosta ja pienestä kolmisylinterisestä moottorista otetaan samat 90 hevosvoimaa ja miellyttävä 140 newtonmetrin vääntö. Näiden turvin pikkuauto liikkuu riittävästi, mutta Kroatian mäkisillä teillä pieni lisäteho ei olisi ollut haitaksi. Viisiportaista vaihteistoa saakin käyttää varsin ahkerasti, ja kone jaksaa vetää kunnolla vasta 3 000 minuuttikierroksesta lähtien.

Ajettavuuden suhteen Nissan on tehnyt hienoa työtä. Micran kerrotaan olevan B-segmentin levein auto, ja tämä tuntuu positiivisella tavalla vakaassa ajettavuudessa. Auto ei kallistele pahemmin, mistä kiitos ainakin osittain kuuluu aiempaa huomattavasti matalammalle painopisteelle. Alustan ja ajettavuuden puolesta pellin alle voisi istuttaa huomattavasti tehokkaamman voimanlähteen. Nyt ajetun bensakoneen lisäksi tarjolle tulee vapaasti hengittävä 1,0-litrainen ja 1,5-litrainen turbodiesel, viimemainittu niin ikään Relluista tuttu.

Kuvat: Teknavi

Lue myös: Perhefarmari 14 000 eurolla - testissä Dacia Logan MCV

Lue myös: Mitä ihmettä Opel? Peräti seitsemän uutta automallia tänä vuonna

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat