Kuva: Getty Images

Instagramin suosittuihin tarinoihin odotettu uudistus - erityisesti musiikkifanit mielissään

29.06.2018 12:15 - Teknavi / Petri Tapala - mobiili.fi

Pian Instagram-tarinoihin voi lisätä musiikkia.

Instagramin tarinajulkaisuja voi vastedes piristää musiikilla, kerrotaan Instagramin blogissa. Facebookin solmimien sopimusten ansiosta käytössä on tuhansia kappaleita kattava lista käytettävistä biiseistä.

Tarinajulkaisua luodessaan on pian mahdollista valita erityinen musiikkitarra, jonka avulla vaikkapa videopätkään voi lisätä musiikkikatkelman. Kappaleita voi etsiä joko artistin tai kappaleen nimen mukaan, ja halutessaan musiikkia voi selata myös kategorioittain, lajityypeittäin tai suosituimpien kappaleiden listalta. 

Musiikkia tarinajulkaisuihin voi lisätä sekä Androidilla että iOS:llä, kun ominaisuus julkaistaan lähipäivien aikana päivityksenä. Applen älypuhelimia käyttäville on lisäksi tarjolla erikoisherkku, sillä halutun musiikin voi valita jo ennen tarinavideon nauhoittamista uudesta "music"-kohdasta nauhoituspainikkeen alta. Näin ollen omat liikkeensä voi vaikkapa rytmittää musiikin mukaan. Sama ominaisuus on myöhemmin luvassa myös Androidille.

Instagramin uuden ominaisuuden tarkoituksena on elävöittää tarinajulkaisuja entisestään ja tehdä niistä parhaimmillaan jopa musiikkivideon kaltaisia. Kappaleesta voi valita haluamansa kohdan tarinaansa. Lisäksi julkaisun avaavat saavat helposti tietoonsa sen, mikä kappale on kyseessä ja kuka sen on esittänyt.

Lisäksi Instagram tiedottaa, että Instagramin tarinajulkaisuilla on tällä hetkellä 400 miljoonaa aktiivista käyttäjää.

Lue myös: Instagramiin tulossa uudistus: Kertoo kuinka paljon tuhlaat aikaa sovelluksessa

Lähde: Instagramin blogi

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat