Kuinka planeettamme on muuttunut? Nyt voit tutkia asiaa mobiililaitteilla

28.04.2019 13:15 - Teknavi / Petri Tapala - Luettu 1 072 kertaa

Google Earthin Timelapse -toiminto toimii nyt ainakin Chrome- ja Firefox-selainten mobiiliversioilla.

Google Earth -karttapalvelun Timelapse-toiminto on nyt käytettävissä myös mobiililaitteilla, Googlen blogissa kerrotaan. Lisäksi se kattaa aiempaa pidemmän ajanjakson.

Google Earthin Timelapse -toiminnolla voi tarkastella, miten maailman kolkat ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet. Käytännössä aikajanamainen Timelapse on massiivinen sateliittikuvista koottu video, jota voi zoomata mielensä mukaan ja seurata vaikkapa oman kotikuntansa muuttumista vuosien vieriessä.

Timelapse tuotiin mobiililaitteille vasta nyt, sillä sitä käytetään selaimella ja mobiiliselainten automaattisesti toistuvien videoiden esto on tähän asti tehnyt toiminnon käytön mahdottomaksi.

Mobiiliversion julkaisun myötä Google on myös päivittänyt Timelapsen käyttöliittymää yksinkertaisempaan suuntaan ja lisännyt kaksi uutta vuotta palveluun. Nyt maailman muutoksia voi tarkastella vuosien 1984 ja 2018 välillä.

Google Earthin Timelapse -toiminto toimii nyt ainakin Chrome- ja Firefox-selainten mobiiliversioilla.

Lue myös: Facebook sulkee Moments-sovelluksensa helmikuun lopulla – muista tallentaa kuvasi

Lue myös: Facebook estää rasistisen sisällön sosiaalisesta mediasta – tulee voimaan ensi viikolla

Lue myös: Facebookiin tulossa uusi ominaisuus edesmenneiden ihmisten muistotileille

Lähde: Google

Yhteistyössä Teknavi

Uusimmat