Kuva: AOP

Elon Musk ostaa Twitterin - tieto ostouutisesta vain päiviä ennen oikeudenkäyntiä

05.10.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elon Muskin Twitter-kaupat ovat olleet tiiviisti otsikoissa viimeisen puolen vuoden ajan.

Viimeisen puolen vuoden ajan mediassa on seurattu tiiviisti teknologiamiljardööri Elon Muskin, 51, suunnitelmia ostaa sosiaalisen median alusta Twitterin.

Viihdesivusto E! News:n saamien tietojen mukaan Musk olisi viemässä kaupat päätökseen.

Twitterin sijoittajaviestinnästä vastaava tili kertoi asiasta Twitteristä.

"Olemme vastaanottaneet kirjeen Muskin edustajilta, jonka he ovat jättäneet Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle. Kauppa on tarkoituksena saattaa päätökseen 54,20 dollarin osakehinnalla", Twitterissä tiedotetaan.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Ilmoitus tulevasta kaupasta tulee vain päiviä ennen kuin Muskin ja Twitterin välisen oikeudenkäynnin oli määrä alkaa. Twitter haastoi Muskin oikeuteen aiemmin tänä vuonna teknologiamiljardöörin peruttua aiotut kaupat. Musk perui 44 miljardin kaupat vedoten siihen, ettei Twitterin bottitilien määrästä ollut tarkkaa tietoa.

Uutistoimisto NBC uutisoi aiemmin tänä vuonna, että Muskin suunnitelmat Twitterin ostamisesta sai aikaan käyttäjäkadon sosiaalisen median alustalla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman seuraajamäärä putosi uutisen jälkeen 300 000:lla seuraajalla.

Lue myös: Elon Musk osti osuuden Twitteristä - kritisoi alustan epäonnistuneen sananvapauden ylläpitämisessä

Lue myös: Elon Musk vastaa Twitterin oikeushaasteuhkauksiin: "Heidän täytyy paljastaa bottitietonsa oikeudessa"

Lue myös: Elon Muskin Twitter-kaupat eivät olleet kaikkien mieleen - käyttäjäkato iski alustalle

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat