Kuva: Shutterstock

Vaarattomalta näyttävistä sovelluksista voi nyt saada kännykkään haittaohjelman - tarkista lista apeista

03.05.2023 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Haittaohjelma kykenee vahingoittamaan matkapuhelinta.

Kyberturvallisuusyhtiö CloudSek kertoo julkaisussaan, että Android-laitteilla on liikkeellä haittaohjelma, joka voi siirtyä laitteeseen turvalliseltakin vaikuttavan sovelluksen kautta. Daam-haittaohjelma on myös kehitetty väistämään viruksentorjuntaohjelmia. 

CloudSekin varoituksen mukaan haittaohjelman on voinut saada tiettävästi ainakin kolmesta erilaisesta Android-laitteen sovelluksesta kuten Boulders-pelistä ja Currency Pro -valuuttamuuntimisesta sekä VPN-yhteyttä tarjoavasta Psiphon-sovelluksesta.

Kaikki kolme ovat kuitenkin edelleen turvallisia Google Play -kaupasta ladattaessa. Haittaohjelman riski on olemassa tällä hetkellä vain, jos lataa sovelluksen jostakin epävirallisesta lähteestä.

Daam-haittaohjelma on viheliäinen, sillä se kykenee sabotoimaan matkapuhelimessa kaikenlaista. Daam voi esimerkiksi nauhoittaa puheluita, urkkia puhelimen tietoja ja saada pääsyn esimerkiksi yhteystietoluetteloon tai jopa lukita puhelimen vaihtamalla laitteen salasanan. Paras tapa välttyä haittaohjelmalta on ladata sovelluksia ja muita tiedostoja vain yleisesti tunnetuista ja turvallisista lähteistä. 

Lue myös: Moni saa nyt aidolta kuulostavan puhelinsoiton - kyseessä on kuitenkin pirullisen älykäs huijaus

Lue myös: Verkkotunnistautumista käyttävä saattaa nyt tulla huijatuksi - erota huijaussivu vain parista kirjaimesta

Lue myös: Uusi viestihuijaus voi äkkiä johtaa Facebook-tilin menetykseen: "Johtanut lähes poikkeuksetta tilin murtoon"

Lähde: CloudSEK

Kilpailut

Uusimmat