Kuva: Fotolia

Kärsitkö kroonisesta päänsärystä? Vitamiini, jota sinun kannattaa lisätä ruokavalioosi

16.06.2017 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

B-vitamiinia on muun muassa kananmunissa.

Krooninen päänsärky on ikävä vaiva, joka voi pahimmillaan vaikeuttaa suurestikin koko elämää. Särkylääkkeiden jatkuva syöminen ei tee hyvää keholle ja muita apukeinoja saattaa olla vaikea löytää.

Pure Wow -sivusto uutisoi kuitenkin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan eräs vitamiini saattaa olla avain särkyjen lopettamiseen. Tulosten mukaan näyttää nimittäin siltä, että B-vitamiini vähentää päänsärkyjä.

Miten tulokseen päästiin?

Tutkijat antoivat migreenipotilaille 400 milligrammaa -vitamiinia kerran päivässä puolen vuoden ajan. Potilaiden mukaan he kärsivät kyseisenä aikana harvemmin päänsäryistä, joskaan säryt eivät loppuneet kokonaan.

Millainen määrä riittää avun tuomiseen? Tutkimukseen osallistuneille annettiin kaksi kertaa normaalimäärä vitamiiniä, joten kannattaa keskustella oman lääkärinsä kanssa, ennen kuin aloittaa pillereiden popsimisen.

Sen sijaan kannattaa pitää mielessä, että B-vitamiinia on runsaasti myös kananmunissa, manteleissa, maidossa, jogurtissa sekä pinaatissa.

Lue myös: Milloin päänsärky kielii jostakin vakavammasta? Nämä oireet tulee jokaisen tunnistaa

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat