Kuva: Fotolia

Viisi treeniliikettä, jotka suurin osa tekee väärin - katso syyllistytkö sinä samaan

21.09.2017 11:15 - Katariina Auvinen

Personal trainer jakoi havainnollistavat kuvat omalla Instagram-tilillään.

Kyykyt tai vaikkapa maastavedot ovat perusliikkeitä jokaiselle treenaajalle. Ne muun muassa ovat myös liikkeitä, jotka suurin osa treenaajista tekee väärin australialaisen personal trainerin, Chris Duncanin, mukaan.

Duncan on avautunut aiheesta omalla Instagram-tilillään, jotta ihmiset kiinnittäisivät huomiota oikeaan tekniikkaan eivätkä olisi huolissaan enemmän toistojen määrästä. Väärin tehdyt liikkeet voivat esimerkiksi kipeyttää paikkoja niin pahasti, että treenistä pitää luopua vähäksi aikaa. 

Duncanin mukaan yleisin liike, jossa ihmiset syyllistyvät asentovirheisiin, ovat kyykyt. Esimerkiksi askelkyykkyjä tehdessä monet huomaamatta kääntävät edessä olevan jalan polvea sisäänpäin. Se kuitenkin pitäisi olla täysin suorassa, jotta liike toistettaisiin oikein. Tämän lisäksi painopisteellä on iso vaikutus.

- Kyykyt pitäisi tehdä niin, että paino jakautuisi enemmän kantapäille, Duncan ohjeistaa Insider-julkaisulle antamassa haastattelussa. 

Toinen virhe on selän asento. Moni pyöristää selkäänsä liikkeitä tehdessä sen sijaan, että pitäisi sen ryhdikkäästi suorassa. Jos olet sellaisella paikalla, jossa lähistöllä on peilejä, ei kannata häpeillä tarkastella omaa asentoa sitä kautta. Peilit kertovat nopeasti, milloin selkä on suorassa ja milloin kumarassa. 

Katso alta liikkeet havainnollistavat kuvat oikeaoppisesta liikkeestä. 

Lue myös: Kauanko lankkuasennossa pitää pysyä, jotta tuloksia alkaa näkyä? Vastaus yllättää

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat