Kuva: Shutterstock

Kehon muuttuneet hajut voivat paljastaa useita eri terveysongelmia - Yleisimmät vaivat listattiin

13.04.2018 22:15 - Emmi Moilanen - Luettu 6 140 kertaa

Jalkojen voimakas haju voi olla merkki jalkasienestä. Myös pahanhajuiseksi muuttunut hengitys voi paljastaa useita eri terveysongelmia.

Kehon eritteet, tuoksut sekä hajut voivat paljastaa yllättävän paljon terveydestämme. Aina emme tule edes kiinnittäneeksi huomiota muutoksiin, mutta esimerkiksi häiritsevän voimakkaaksi muuttunut hiki tai pahanhajuinen hengitys voivat havahduttaa pohtimaan, onko terveydentilassa kaikki todella kunnossa.

Bustle haastatteli asiantuntijoita ja kysyi, mitkä muuttuneet hajut viestivät siitä, että terveydentila on saattanut muuttua.

1. Todella haisevat jalat

Mieto jalkahien tuoksahdus pitkän päivän jälkeen on normaalia, ja yleensä suihkussa käyminen riittää ongelman poistamiseen.

Jos jalat haisevat ahkerasta suihkuttelusta huolimatta on mahdollista, että kärsit jalkasienestä.

- Sieni kasvaa ihoalueille jotka hikoavat ja joilta kosteus ei pääse haihtumaan heti. Päivän aikana jalkahiki jää muhimaan sukkiin sekä kenkiin, ja tämä antaa jalkasienelle oivallisen kasvualustan aiheuttaen voimakkaan tuoksahduksen, kertoo kirurgi David A. Greuner.

Jos epäilet kärsiväsi jalkasienestä, olisi hyvä piipahtaa lääkärin vastaanotolla. Myös apteekit myyvät itsehoitotuotteita jalkasienen poistamiseen.

2. Voimakkaan tuoksuinen virtsa

Pahan hajuinen virtsa johtuu yleensä nestehukasta ja tilanne on korjattavissa riittävällä veden juomisella. Jos tästä huolimatta virtsa kuitenkin pysyy voimakkaan ja pahan hajuisena on mahdollista, että kärsit virtsatietulehdusta. Tulehduksen muita oireita ovat esimerkiksi polttelu ja kipu vessassa käynnin aikana.

3. Pahanhajuinen hengitys

On normaalia, että kärsimme pahanhajuisesta hengityksestä esimerkiksi aamuisin. Ongelma kuitenkin poistuu hammashygieniasta huolehtimalla ja veden juomisella.

Jos ongelma tuntuu jatkuvan, eikä tunkkaisen hajuiseen hengitykseen auta hampaiden harjaaminen, Bustlen artikkelin mukaan on mahdollista, että kärsit hammasmädästä.

- Rappeutunut kudos ja bakteerit kerääntyvät hoitamattomiin reikiin. Hammasmätä aiheuttaa myös pahanhajuista hengitystä, joka ei poistu hammaspesulla, toteaa hammaslääkäri Lesie Renee Townsend.

- Jos viimeisestä hammaslääkärikäynnistäsi on kulunut jo tovi tai tunnet kipua ja arkuutta hampaissasi, olisi hyvä varata aika lääkärin vastaanotolle, hän jatkaa.

Ongelmat ruuansulatuksessa tai toistuvat ientulehdukset voivat myös olla syyllisiä pahanhajuisen hengityksen taustalla. Ientulehduksesta kärsivillä ikenet voivat punoittaa, turvota ja vuotaa herkästi verta. On myös mahdollista, että tulehdus ei aiheuta lainkaan oireita. Ientulehduksesta kärsiessä on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota hyvään ja huolelliseen hammashygieniaan.

5. Makean tuoksuinen hengitys

Makean tuoksuinen hengitys voi kieliä nestehukasta, jolloin veden juominen riittää korjaamaan ongelman. Jos kuitenkin huomaat vaivan jatkuvan, olisi syytä käydä tarkistuttamassa asia lääkärin vastaanotolla.

- Sokerin ja hedelmäisen hajuinen hengitys voi olla oire diabeteksestä, Greuner varoittaa.

6. Vaginan haju on kalamainen

Naisen alapään kuuluukin tuoksahtaa jonkin verran ja vaginalla on oma ominaistuoksunsa. Jos haju kuitenkin muuttuu voimakkaaksi ja kalamaisen epämiellyttäväksi, on mahdollista, että kärsit tulehduksesta.

- Vaginan voimakas tuoksu voi olla merkki bakteerivaginoosista, kertoo kätilö Shaughanassee William.

- Muuttunut haju oireilee joidenkin naisien kohdalla myös yhdessä kutinan ja muuttuneen vuodon kanssa, hän jatkaa.

7. Hiki ja hengityksesi haisee virtsamaiselta

Hikoilu on normaali osa elämää, mutta jos havaitset hajun muuttuneen erityisen epämiellyttäväksi, on mahdollista, että jotain on vialla. Hien ja hengityksen virtsamainen haju voi Bustlen artikkelin mukaan johtua ongelmista munuaisissa.

- Kun munuaiset ovat vaurioituneet, ne eivät enää suodata myrkkyjä yhtä tehokkaasti vaan poistavat niitä myös virtsan kautta. Tämä aiheuttaa toksiinien kasvaneen määrän myös verenkierrossa, joten ne poistuvat osittain myös hien ja syljen mukana, selittää lääkäri Harold Katz.

Lue myös: Tupakoitsijan keho kokee valtavan muutoksen - lue, mitä tapahtuu lopettamisen jälkeen

Lue myös: Ethän treenaa liian kovaa? Kehon 6 hälytysmerkkiä, joita kannattaa kuunnella

Lähde: Bustle

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat