Kuva: Shutterstock

Tutkimus: Naiset tuoksuvat paremmalta ovulaationsa aikana

15.09.2018 10:15 - Erica Alaluusua

Tutkimuksessa 57 miestä arvosteli 28 lisääntymiskykyistä naista, joista jokaisella oli myös identtinen ruokavalio.

Tiedeakatemia Royal Societyn sivuilla julkaistun tutkimuksen mukaan hedelmällisyydellä on merkitystä siihen, pidetäänkö naisen tuoksua miellyttävänä. 

Sivustolla julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 28 naista sekä 57 miestä. Tutkijat halusivat selvittää, voisiko hyvä ominaistuoksu olla luontainen merkki lisääntymiskyvystä. 

Tutkimuksen aikana naiset olivat kiertonsa hedelmällisimmässä vaiheessa ja nukkuivat vanulaput kainaloissaan. Vanulaput pakastettiin, jonka jälkeen ne sulatettiin miesten haisteltavaksi samaan aikaan. Tämän jälkeen miehet arvostelivat vanulappujen hajun viehättävyyttä.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet naiset omasivat saman ruokavalion, luonnollisen kuukautiskierron sekä olivat lisääntymiskykyisiä. 

Tutkijat vertailivat miesten antamia arvosanoja naisten sylkinäytteisiin, joista selvisi, että naisen tuoksua pidettiin sitä viehättävämpänä, mitä korkeampi määrä tällä oli naishormoni estradiolia ja mitä vähemmän hänellä oli keltarauhashormonia. Ovuloidessaan naisen estradiolitaso on korkea, mutta keltarauhashormonin määrä on minimissä. 

Tutkijoiden mukaan on siis mahdollista, että miehet viehättyvät alitajuisesti sellaisista naisista, joiden he olettavat todennäköisemmin kykenevän lisääntymiseen. 

Päätutkijana toimineen Daria Knochin mukaan kaikkialla eläinkunnassa tapahtuu kemiallista kommunikointia lisääntymisvaiheesta.

– Meidän tuloksemme ovat vahva todistus siitä, että myös ihmiset käyttävät kemiallisia signaaleja ilmaistakseen lisääntymispotentiaalinsa, Knoch kertoo The Independent -lehdellle.

Lue myös: Nainen, oletko sinäkin kuukautisten aikana entistä väsyneempi? Katso mistä uupumus johtuu

Lue myös: Kuinka kuukautiskierto vaikuttaa oloosi? Hormonien synnyttämät oireet muuttuvat viikoittain

Lähteet: Royal SocietyThe Independent

Kilpailut

Uusimmat