Kuva: Shutterstock

Miksi kurkku on taas kipeä vaikka et kärsi flunssasta? 3 tavallista syytä ongelman taustalla

26.09.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kuiva huoneilma voi aiheuttaa karheuden tunnetta kurkkuun.

Kun olo on kuumeinen ja flunssainen on todennäköistä, että myös kurkkua aristaa. Aina kipeytynyt kurkku ei kuitenkaan johdu flunssasta tai virustaudista. Jos kärsit kipeästä kurkusta säännöllisesti, infektion lisäksi on olemassa myös muita arkipäiväisiä syyllisiä ikävän vaivan taustalla.

Health.com-sivusto kysyi asiantuntijalta, miksi kurkku kipeytyy, vaikka muita flunssan oireita ei ilmene. Kokosimme yleisimmät syyt alle.

Kuiva ilma

On tavallista, että kylmä ja kuiva pakkasilma aiheuttaa karheutta kurkkuun. Health.com-sivuston artikkelista käy ilmi, että myös kuiva ja lämmin ilma sisätiloissa voi aiheuttaa epämukavaa tunnetta nielussa.

- Talvisin lämmitys voi saada aikaan sen, että altistut hengittämään kuivaa ilmaa läpi yön, korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäri Kathleen Tibbets toteaa.

Kuivaa kurkkua voi kokeilla helpottaa ilmankostuttimen avulla. Toimiva niksi ensihätään on myös nauttia lasillinen raikasta vettä.

Puhut paljon tai käytät ääntäsi väärin

Tiedetään, että huutaminen, kiljuminen ja runsas puhuminen rasittavat kurkkua. Tutkimukset ovat osittaneet, että esimerkiksi liikunnanohjaajat ja opettajat kärsivät säännöllisesti kipeästä kurkusta.

Healthin artikkelissa ilmiötä kuvaillaan kuin ”äänen käristymisenä,” joka jättää nielun alueen myös kipeäksi.

- Se on tapa, jolla useat nuoret ihmiset käyttävät ääntään. Periaatteessa he käyttävät sitä väärällä tavalla, Tobbets huomauttaa.

Kärsit refluksitaudista

Myös närästys ja refluksitauti voivat altistaa kipeälle kurkulle.

- Mahahapot nousevat ylöspäin, joskus jopa kurkkuun saakka, Tibbets selittää.

- Tyypillisesti sairaudesta kärsivillä on myös muita oireita, kuten ruuansulatusvaivoja, hän jatkaa.

Lue myös: Iskikö kurkkukipu? Helpoilla kotikonsteilla lievität oireita nopeasti

Lue myös: Saatko herkästi flunssan? 8 arkipäiväistä syytä, jotka altistavat jatkuvalle sairastelulle

Lähde: Health.com

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat