Nainen jakoi kuvan kivuliaasta turvotuksestaan - "Näytin siltä, että olin viimeisilläni raskaana"

02.11.2018 19:45 - Katariina Auvinen

Emily Catterall kärsi selittämättömistä vatsakivuista.

Brittiläinen 24-vuotias Emily Catterall on aina ollut hoikka nainen. Hän kuitenkin huomasi kärsivänsä hiljalleen selittämättömistä vatsakivuista ja turvotuksesta, jotka jatkuivat kuukausia. Lopulta vatsakipu ja turvotus olivat niin pahoja, että hän näytti siltä, kuin hän olisi viimeisillään raskaana. 

Catterall päätti mennä lääkärille, joka kertoi naisen kärsivän ärtyneen suolen oireyhtymästä, joka aiheuttaa kivuliaita vatsakramppeja sekä turvotusta. Lääkäri määräsi hänelle kahta lääkettä, jonka pitäisi auttaa vatsaongelmiin, mutta nainen itse ei tyytynyt pelkästään lääkkeisiin. 

Hän halusi selvittää itse, mikä aiheutti niin pahoja kipuja. 

- Turvotus yleensä alkoi heti lounaan jälkeen, joten tiesin, että se johtuisi jostain, mitä söin lounaaksi. Näytin pahimmillani siltä, että olin viimeisilläni raskaana, hän pohti Mirror-julkaisun mukaan. 

Hän karsi ruokavaliotaan paljon, mutta ruoka-aineiden välttely osoittautui melkein mahdottomaksi. 

- Minua kehotettiin jättämään pois gluteeni, maitotuotteet ja iso osa kasviksista, joten turhauduin todella paljon. 

Hän teki itselleen testin, jossa selvitetään yliherkkyyksiä ruoka-aineille. Niistä selvisi, että naiselle aiheuttaa oireita kananmunat, maitotuotteet ja hiiva sekä naudanliha. 

Ruokavalion muutos teki valtavan muutoksen naisen yleiseen hyvinvointiin. 

Lue myös: Kerääkö kroppa herkästi nestettä? 3 tehoniksiä, joiden avulla saat turvotuksen kuriin hetkessä

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat