Kuva: Shutterstock

Aina kylmä ja palelee? Lue, mitä se voi paljastaa terveydestäsi

13.11.2018 11:15 - Emmi Moilanen

Palelu voi olla esimerkiksi anemian tai jopa ahdistuksen oire.

Uutisoimme viime viikolla, että kylmistä sormista kärsivä voi sairastaa jopa tietämättään valkosormisuutta, joka tunnetaan myös Raynaudsin oireyhtymänä. Kylmiä sormia, jalkoja ja jatkuvaa yleistä palelua voivat aiheuttaa myös useat muut eri vaivat.

Bustle-sivusto kysyi terveysalan asiantuntijoilta, mitä jatkuva palelu voi paljastaa terveydestämme. Kokosimme yleisimmät vaivat alle.

Kärsit anemiasta

Anemiaa sairastava saattaa kärsiä jatkuvasta palelusta, ja erityisesti kylmistä käsistä sekä jaloista.

- Anemia on yksi yleisimmistä syistä, joka aiheuttaa jatkuvaa kylmyyden tunnetta. Tämä johtuu raudanpuutteesta, joka hidastaa punasolujen hapen kuljettamista kehoon, hyvinvoinnin asiantuntija Samantha Morrison kertoo.

Muita anemian oireita ovat muun muassa uupumus, huimaus, kalpeus ja voimattomuus.

Sinulla on kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa sen, että palelet myös silloin, kun ulkona on lämmintä.

- Kilpirauhanen vaikuttaa aivojen hypotalamuksen toimintaan, joka puolestaan vaikuttaa kehon lämmönsäätelyyn, kertoo lääkäri Richar Honaker.

Muita kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat uupumus, kuiva iho, ohenevat hiukset, masentuneisuus ja heikentynyt muisti.

Diabetes aiheuttaa palelua

Jos sairastat diabetesta, on todennäköistä, että palelet myös muita ihmisiä herkemmin. Bustlen artikkelissa kerrotaan tämän johtuvan siitä, että sairaus vaikuttaa myös verenkiertoon.

- Diabetes voi vaurioittaa ajan myötä verisuonia, joka johtaa heikkoon verenkiertoon aiheuttaen palelua ja jopa kipua, lääkäri Janette Nesheiwat kertoo.

Olet ahdistunut

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, myös ahdistus voi aiheuttaa jatkuvaa palelua ja kylmyyden tunnetta.

- Jos sinua palelee ja hytisyttää, saatat kärsiä flunssasta.  On myös mahdollista, että olet ahdistunut ja hermostunut, psykologi Joshua Klapow kertoo.

- Kun olemme hermostuneita, lihakset jännittyvät ja verenkierto keskittyy sisäelimiin, jolloin kirjaimellisesti tulee kylmä, hän jatkaa.

Lue myös: Kärsitkö aina kylmistä sormista? Voit sairastaa oireyhtymää tietämättäsi

Lue myös: Eikö dieettisi sovikaan sinulle? 6 hälytysmerkkiä, joita ei tulisi jättää huomiotta

Lue myös: Ethän pahenna kuukautiskipuja tietämättäsi? 10 ruoka-ainetta, jotka voimistavat PMS-oireita

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat