Kuva: Shutterstock

Pidä keho ikääsi vastaavassa kunnossa - katso kuinka ehkäiset kropan ennen aikaista ikääntymistä

23.03.2019 13:15 - Emmi Moilanen

Hyvät ihmissuhteet ovat yksi merkittävimmistä hyvinvoinnin lähteistä.

Tiedetään, että riittävä unen määrä ja voimakkaan stressin lievittäminen ovat asioita, jotka hellivät nopeavaikutteisesti terveyttä sekä hyvinvointia. Näistä asioista huolehtiminen hidastaa myös kehossa tapahtuvia ikääntymisen merkkejä.

Prevention-terveyssivusto listasi myös muut vinkit elämäntapoja koskien, joilla pidät kehosi ikääsi vastaavassa kunnossa.

Pysy liikkeessä

- Voima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoitukset auttavat ehkäisemään loukkaantumisia. Erilaiset vammat ovatkin yksi merkittävin uhka terveyden kannalta, lääkäri Scott Kaiser muistuttaa.

Muista proteiinin tärkeys

Kehon ikääntyessä riittävä proteiinin saanti ennaltaehkäisee lihasten heikentymistä. Preventionin artikkelissa todetaan viimeaikaisten tutkimusten osoittaneen, että yli 65 kiloinen aikuinen tarvitsee päivän aikana 1-1,2 grammaa proteiinia yhtä painokiloa kohden.

Erinomaisia proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi kala, liha ja erilaiset pavut.

Huolla terveyttäsi säännöllisesti

Preventionin artikkelissa muistutetaan myös lääkärissä käymisen tärkeydestä. Jos jokin terveysvaiva huolestuttaa tai tuntuu oireilevan pitkään, on hyvä vierailla asiantuntijan vastaanotolla selvittämässä, mistä voisi olla kyse.

Pidä huolta ihmissuhteista

- Merkityksellisiin ihmissuhteisiin panostaminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme tehdä terveyden, elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistämiseksi, toteaa Kaiser.

Lue myös: Hyvästi nuoruus! 30 vuoden ikä on rajapyykki, joka näkyy aivoissasi

Lue myös: Ikä jolloin nainen on itsevarmin - yllättääkö?

Lue myös: Eikö juoksulenkki huvita? 4 hyvää syytä vaihtaa treeni kävelyyn

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat