Kuva: Shutterstock

Miksi kuukautiskivut ovat yllättäen normaalia voimakkaammat? Gynekologi vastaa

27.04.2019 13:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi univaje voi vaikuttaa voimakkaasti kehon toimintaan ja hyvinvointiin.

Uutisoimme aiemmin siitä, minkä takia herkkuhammasta saattaa kolottaa tavallista voimakkaammin juuri kuukautisten aikaan. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Herkkuhimojen lisäksi myös kuukautiskivut saattavat toisinaan olla normaalia voimakkaammat. Tiedetään, että stressi saattaa lisätä PMS-oireiden määrää. Elite Daily -sivusto haastatteli gynekologeja ja selvitti, mitkä muut syyt ovat tavallisesti normaalia kivuliaampien kuukautisten taustalla.

Olet viime aikoina nukkunut huonosti

Gynekologi Jessica Shepherdin mukaan väsyneenä olo tuntuu todennäköisemmin ärsyyntyneeltä ja tokkuraiselta. Edellä mainitut stressitekijät puolestaan voivat saada PMS-oireet tuntumaan tavanomaista voimakkaammilta.

- Univaje aiheuttaa muutoksia hormonitoiminnassa ja voikin myös tehdä säännöllisistä kuukautisista epäsäännölliset, hän kertoo.

Olet syönyt viime aikoina runsaasti rasvaista roska- tai einesruokaa

Shepherd muistuttaa, että runsasrasvainen tai sokerin ruoka voimistaa kehon lievää tulehdustilaa. Tästä syystä myös kuukautiskivut voivat voimistua.

- Syö kuukautisten aikaan enemmän kuituja, hedelmiä ja vihanneksia, Shepherd vinkkaa ja lisää, että ne voivat myös auttaa tasapainottaan kehon tulehdustilaa ja pH-arvoja.

Vuoto on normaalia voimakkaampaa

Gynekologi Heather Bartos kertoo, että silloin tällöin kuukautisvuoto on tavallista runsaampaa. Tämä on kuitenkin normaalia, eikä satunnaisista, normaalia runsaammista kuukautisista tarvitse vielä huolestua.

Stressi ja hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa kuukautiskipujen lisäksi myös vuodon määrään.

- Kohtu on lihas ja supistellen puskee ulos kuukautisvuotoa, Bartos selittää runsaan vuodon aiheuttamaa, voimakkaampaa kipua.

Lue myös: Miksi alavatsa kipuilee myös ilman kuukautisia? 3 yleistä syyllistä kramppien taustalla

Lue myös: Miksi kuukautiset niukentuivat yhtäkkiä? 4 muuta tavanomaista selitystä kuin stressi

Lue myös: Ethän pahenna kuukautiskipuja tietämättäsi? 10 ruoka-ainetta, jotka voimistavat PMS-oireita

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat